Eikä sitä paitsi maksanut vaivaa semmoisia mahdottomia luulotellakaan, että Holmannin hiellä ja väellä ansaittu viikkopalkka olisi saattanut hävitä suorastaan kuin höyry padasta! Nälkiintynyt oppipoika, joka kulkee täyteläisen rahakukkaron sivulla — jokainen voi hyvin arvata, mitä siitä seuraukseksi tulee. Armollinen mestari Nikolai oli vaan sangen hienosti ja hyvin harkitulla tavalla valinnut semmoisen ajan, jolloin tiesi Sillan kulkevan isän rahat taskussaan, saadakseen sitten kaikessa hiljaisuudessa ne omaansa siirretyiksi!
Ei asia siitä parantunut, että Silla itsepäisesti väitti, ettei Nikolai noita rahoja edes nähnytkään, — "vielä vähemmin otti Nikolai killinkiäkään häneltä!"
Tämä viimeinen lausunto ratkaisi Nikolain kohtalon, — matamin perheessä ei ainakaan tuommoisia salaperäisyyksiä sikseen heitettäisi!
— — Kelpo hälinä syntyi rannalla pajatalossa, kun poliisi seuraavana päivänä tuli ja otti haltuunsa oppipoika Nikolain. Hänen täytyi lähteä poliisikammariin siitä syystä, että lauvantai-iltana oli eräältä nuorelta tytöltä peijannut hänen isänsä koko viikkopalkan!
Mutta Antti Berg todisti valallaan, sitten kun he olivat jo menneet — hän antoi moukarin paukkua alasimella — ettei Nikolai ainakaan niin ollut tehnyt! Ja muut, Jan Petter ja Katrinus sekä Bernt Johan Jakobsen ynnä Petter Evensen, he eivät luulleet mitään, he; — mutta että poliisi hänen tähtensä tuli tällaiseen säädylliseen työhuoneesen, sitä… Hän tekisi parhaiten, kun tämän kolttosen jäljestä hankkisi itselleen paikan jossakin muualla!
Ensimmäisessä silmänräpäyksessä valtasi Nikolain tuo ainoa tunne — masentava kauhistus, jota aina ne tuntevat, ketkä ensikerran joutuvat tekemisiin poliisin kanssa. Että hänen omatuntonsa oli puhdas, se häntä kyllä lohdutti; mutta se oli vaan pieni valon vilahdus, joka pian taas sammui. Semmoinen oli se niin usein ennenkin ollut, mutta aina hän oli sen huomannut liian heikoksi jääksi kestämään koetusten hetkinä. Tämänlaatuinen tunne oli hänessä taimi, jota liian usein Holmannin matamin kantapäät olivat poljeksineet, niin ettei se hänessä voinut minkäänlaiseen kukkivan kasvin tuoksuvaan loistoon kehkeentyä.
Hänen mietteidensä johtopäätöksenä oli äkkinäinen riuhtaisu ja väkivaltainen hypähdys, jolla hän toivoi pääsevänsä erilleen noista vastenmielisistä seuralaisistansa, — mutta se siitä vaan seuraukseksi tuli, että hän heti sen jälkeen sai poliisin kumpaankin käsivarteensa.
Sitten seuraavassa poliisitutkinnossa loisti hänen muodostansa synkkä, katkera uhkamielisyys; eivätkä nuo hänen ijälleen niin varsin liiaksi terävät katseensakaan voineet vaikuttaa edullisesti hänen asialleen.
"Sillanko?… Hän ei ollut seurustellut lauvantaina minkään Sillan kanssa!"
Ei hänen päähänsäkään pistäynyt ilmaista häntä, ja vasta sitten, kun häntä kuulusteltiin yhdessä Sillan ja hänen äitinsä kanssa ja hän oli kuullut Sillan jo sen seikan kertoneen, hänkin sen myönsi.