Saara Rördam'ille oli hän kylliksi kerskunut … ja nyt oli hän siinä!… Ja kenen oli syy?
Hän näki perämies Lind'in kauniit kasvot edessään, eikä suinkaan lempeillä tunteilla… Syy? — hahaa, ha — hän nauroi ääneensä — "luonnollisesti hänen omansa, sinä aimo pässinpää! — joka annat kumppaliesi ja ystäviesi syödä itsesi, joka et edes huomaa, että he pistävät koko sinun perämiehen tutkintosi taskuunsa … haha, ha, sinä raavas!"
"Rakas Juhl! mitä nyt?" Vanha Wallan pisti päänsä ovesta sisään, säikähtyneenä tästä inhoittavasta nauramisesta.
"Ei mitään, matami Wahl! — ajattelin vaan jotakin hauskaa, ja nyt aion lähteä oikein pitkälle kävelymatkalle…"
"Ja kuinka on käynyt kanssanne, Juhl! — tutkinnossa tänään? Pitäisihän minun ehkä sanoa perämieheksi…"
Hän oli jo ovesta ulkona…
Hän kulki hitaasti tietä hyhmässä eikä huomannut astuvansa sotkussa saappaanvarren suita myöten. Hänen päänsä selkeni vähitellen ja mitä kauemmas hän kulki, sitä terävämmäksi kävi Juhl kasvot, joita suku oli vielä kehittänyt.
Jos tahdot olla mukana tanssissa — sanoi hän itsekseen — taikka et tahdo! — Ja jos tahdot, niin olen se minä, joka tanssitan muita, eivätkä toiset saa raastaa ja pyörittää minua!… He saavat kokea vitsaa, joka on sitkeä!
Uudestaan eteenpäin! Ensi syksynä tutkinto… Pidetään kiinni pennistä! — ja silloin saa ne, jotka sitä tahtovat, kernaasti minusta nähden olla mattia, — Rejer Jansen Juhl ei ole oleva matti eikä joudu muiden syötäväksi!…
Ho — oh! — luulenpa nyt olevani selvillä siitä, missä hait kulkevat!