Koetutkinto oli edessä. Rejer oli viime aikana tehnyt työtä, nähnyt nälkää ja ehättämällä lukenut, hän antoi sen nyt olla sinänsä. Tosin siinä oli vaara tarjona, että hän takertuisi siellä ja täällä, vaan hän luotti onneensa ja opettajan hyvään ajatukseen itsestään ja kylmäverisyyteensä.
Tutkija alkoi kuitenkin, — oli hävyttömän huono onni — kuulustella häntä juuri niissä asioissa, joista hän oli lukenut joulun perästä, ja kun hän heti tapasi suuren aukon hänen tietoarkussansa, pisti hän ihmeteltävällä varmuudella keppinsä tyhjästä paikasta toiseen — ei koskaan muuanne kuin juuri aukkoon.
Kumppaleista ei näyttänyt siltä kuin se olisi koskenut häneen, että hänet hyljättiin.
Vaan iltasella kuin Rejer istui yksinään käsivarrellaan nojaten juovikkaaseen pöytään ja kasatut kirjat sekä taulu edessään, näyttivät hänen kasvonsa toisenlaisia tunteita! Hän tuijotti kylmästi ja liikkumatta eteensä. Talikyntteli seisoi jalassaan pitkä hiili liekissä; sen himmeä valo laukesi piisinmuuriin, jossa oli suljettu torvenpätkä…
Hän oli perältäkin pyrkinyt yliluonnollisesti eteenpäin … kulkenut kuin hevonen! — tätä tutkintoa varten! — Kitunut tässä hökkelissä enemmän kuin koskaan ennen elämässään!
Hän oli pitänyt niin sanomattoman paljon tällä kortilla! — luullut tekevänsä ihan uuden alun ylöspyrkimiselle maailmassa — kokonaisen hyppäyksen eteenpäin!
Hänen kasvolihaksensa värähtelivät; hän tunsi sydäntä viiltelevää epätoivoa!…
… Ei hän olisi viettänyt näin säännötöntä elämää kaikkina näinä vuosina, joll'ei hän olisi luottanut siihen, että hän ottaisi tutkintonsa niin helposti kuin ei mitään, heti kuin vaan pääsisi kotiin, — kerralla kiipeäisi oikein uskotuksi perämieheksi, joka käytännöllisellä merimiesmäisyydellään olisi hyvällä tiellä laivanpäälliköksi.
Hän oli ajatellut voivansa kirjoittaa niin suurellisesti kotiin! —
"Ah!" — huokasi hän katkerasti — "perältä onkin yhdentekevä, mikä tällaisesta tulee kuin minä … joka kuljen yksinäni maailmassa … niinkuin yksinäinen silli, joka on eksynyt mereen!… Up and dovn! … eli pohjaan! — eihän ole niin paljon väliä merellä!" … hän painoi nyrkkejään ohimoihinsa…