Hän oli kumppalien lemmikki, pieni reipas veitikka, pyöreäkasvoinen kuin marjamaito ja sinisilmäinen, aina iloinen, aina valmis keksimään keinoja, kun oli kysymys rahain hankkimisesta johonkin hauskaan yritykseen… Vaan tänään ei hän näyttänyt iloiselta!… Hän oli "tullut hakemaan neuvoja Rejer'iltä!" — ja sitten istui hän taas ääneti.

"Ei ole killinkiäkään!" — pääsi lopulta hänen suustaan… "Ei killinkiäkään saatavana mistään … enkä … enkä minä saa perämiehen tutkintoa, en!" — lopetti hän ja katsoi miettiväisenä ylös, ikäänkuin hän puolestaan olisi jättänyt jo koko asian. Hänen silmänsä olivat punaset; näytti melkein siltä kuin hän olisi itkenyt… "Omasta puolestani ei se tekisi mitään, vaan vanhukset siellä kotona Nordbergissa tulevat ihan toivottomiksi, näetkös… Minä lupasin heille jo tutkinnon viime vuonna!"

Veri kohosi Rejer'in kasvoihin; hän oli hänelle velkaa rahoja; kuitenkin vasta ensimmäisestä hyyrystä keväällä. Hän käveli vähän edestakaisin:

"Niin, niin … mitä voi tehdä tähän asiaan?" — hänessä alkoi jo kiehua. Siinä se räivä istui arkulla! — "Luullakseni juuri sinä sanoit saavan lainata rahaa jokaisesta taskusta!"

"Niin se silloin näyttikin; ja minäkin annoin niin kauan kuin ylettyi!"

Tämä oli syytös, ja Rejer tunsi äkkiä halua heittää tuon siron nysän vasten hänen kalloaan.

"Anton Holm tuumi, että sinä ehkä tietäisit jonkun neuvon, koska olet maanantaina saanut rahoja. Vaan missä ei mitään ole, siellä on keisarikin menettänyt oikeutensa, tiedäthän!" — sanoi hän surullisena ja nousi seisaalleen. — "Perämiehen tutkintoni, se nyt on mennyt kaiken maailman tietä!… Mutta jos voisin kirjoittaa sata taaleria niiden seitsemän sijaan, joita nyt tarvitseisin…"

"Tuossa on seitsemäsi, Nordherg! … vaan nyt sinun pitää tehdä minulle mieliksi: — ota pois nysäsi! — minä heitän sen muuten ikkunasta kadulle!"

"Mitä? — heitä se, minne tahdot minusta nähden!" — sanoi Jens Nordberg äkkiä kopeana, kun oli saanut rahat käteensä; — "kaunista väkeä, joka kiittää tuolla tavalla, saatuaan ensin apua… En minä luullut sinua tuommoiseksi! No, hyvästi!"

* * * * *