"On nukuttu yli puolenpäivän; vaan ennakolta-anto on järjestetty. Kaksikymmentä taaleria, milloin hyvänsä noudettavana!… Ohoi — hoi!" — hän venytti notkeata ruumistaan — "miten olen tanssinut yöllä!… Tänä iltana taas kemuihin… Vaan etpäs usko, miten kauniin tytön minä olen tavannut! Me tanssimme ja tanssimme! … ja hän sattui olemaan hyvä tuttu minulle siltä ajalta, kuin vetelehdin täällä poikana!"
"Nyt en ole ollut vielä missään, perämies, jossa teillä ei olisi ollut sukulaisia tai tuttuja!" — sanoi Rejer tuohuksissaan — "vaan Saara Rördam!"
"Mitä? — oletko jo kuullut minun tanssineen Saara Rördam'in kanssa?"
"Tämähän on juorujen pesä … kauhea juorujen pesä!" — puollusti Rejer itseään nolosti.
"Hän on tavaton tyttö … minun pitää mennä tervehtimään vanhaa haubitsaria!"
Nämä sanat johtuivat Rejer'in mieleen taas hänen lukiessaan yöllä; ne saattoivat hänen miettiväiselle tuulelle…
— Hän nosti rahat seuraavana päivänä ja kävi perämiehelle sanomassa siitä ja — urkkimassa, oliko hän ollut kanunamiehellä! Hän ei voinut olla pitämättä häntä silmällä.
Wallanin sanatulva oli yhtä virtaava kuin hänen ilonsakin siitä, että huomasi hänet niin täsmälliseksi maksajaksi; "kyllä hän oli aina uskonutkin, että Rejer maksaisi sekä sen, mitä oli lainannut, että muunkin… Oli Jumalan lahja päästä tekemisiin noin kunnioitettavan nuoren miehen kanssa … kyllä hän kertoo kaikille, miten erinomainen Rejer kaikissa kohdin oli!"
Hän suoritti vielä pienen välttämättömän asian jollekin kumppalille ja alkoi sitten lukea, ensi kerran siinä rauhoittavassa tiedossa, että hänellä oli tarvittava liikepääoma taskussa, vaan samalla tuntien, että nyt piti ponnistaa viimeiset voimansa.
Hän luki, juoksi jonkun kumppalin tykö saamaan tarvittavaa neuvoa, milloin takertui, ja sitten taas kotiin kuin nuoli. Oikeastaan hän vasta huomasi, kuinka hirmuisen paljon perässä hän oli. Luonnollisesti tuntui se kaikkein pahimmalta, ennenkuin hän oikein pääsi vauhtiin!… Hän laski päiviä. Kun hän eräänä ehtoona tuli kotiin pieniltä juoksuiltaan kirjoineen, tapasi hän Jens Nordberg'in — hänet, joka lahjoitti hänelle nysän — istumassa laiva-arkulla.