"Ei kukaan osaa käyttää niin suutaan ja jalkojaan, kuin merimiehet! — Tanssia ja suutaan pieksää osaavat ne kaikki; vaan muutoin… Löysitkö portinavaimen, isä?" — keskeytti hän. — He olivat seisattuneet portin eteen.
"Löysin kyllä, löysin! — Kiitos, harvinainen ystäväni, että autatte jalatonta miestä ylös portaista… Hyvästi, hyvästi, herra perämies!"…
Ovea paiskattiin pari kertaa, ennenkuin kanunamies sai sen suljetuksi.
Rejer oli silmänräpäyksessä puuvajan ovella; hänen kasvonsa olivat terävännäköiset. Hän seisoi kauan harmaassa hämärässä ja katsoi, kuinka perämies Lind kulki katua mustankiharainen pää ylpeästi kekassa… Hän oli arveluttavan kaunis! — seistessaan siinä puhelemassa Saara Rördam'in kanssa prikeistä ja mitä kaikkea sokerinimelää lorua se olikaan, jota hän syötti hänelle!…
Rejer ei välittänyt syödä aamiaista siellä sinä päivänä; neiti oli luonnollisesti uninen huvitettuaan itseään koko yön ja kulki nyt vaan ajatellen tulevaistaan!
Hän heitti kirveen puukasan päälle ja riensi kotiin Wallanin luokse saadakseen kahvia, ennenkuin tämä läksisi ulos.
"Josko minä laittaisin teille kahvia, Juhl? Kyllä varmaan, ja vielä semmoista, joka on voimakasta ja puhdasta — nuorelle miehelle, joka on niin arvossa pidetty tässä kaupungissa, kuin te, sekä nuorten että vanhain, ylhäisten ja alhaisten kesken! Jos minä siten menettäisinkin ansioni sekä laitoksessa että koululla … sillä aamuhetki tuottaa kultaa vanhalle ämmälle, joka hoitaa tointaan!…"
Hän puheli ja puheli; vaan Rejer ei ollut kuuntelemistuulella ja tuli iloiseksi nähdessään hänen vanhan ruskean kappansa seljän häviävän portista.
Hirveä puheliaisuus! — Hän ajoi päähäni niin monta asiaa, että on mahdotonta ruveta lukemaan, ennenkuin ne ovat sieltä haihtuneet!
Iltapäivällä oli hän perämies Lind'illä, joka karkasi ylös sängystä liivit päällä ja paitahihaisillaan: