"Ja nyt elän kuitenkin siinä uskossa, että sittenkin taisin olla tyhmä… Sehän voisi nyt olla päätetty asia! — Mitä sinä arvelet?"
"Mitä turkasta — voisin minä arvella siitä, perämies!"
Rejer vältti tästä lähin niin paljon kuin hänen vallassaan oli tämänlaatuisia ystävyyskeskusteluja. Täällä tulikin pian vaihtelevampaa sekä ilmassa että laivaelämässä, mitä lähemmäksi Kap-kaupunkia he tulivat.
* * * * *
Alert oli kulkenut Toffel Baytä Kap-kaupunkiin, purkanut sitten lopun lastiaan, pikkutavaroita, Port Elisabethissä ja kiiti nyt hyvällä vauhdilla kirkkaan, pilvettömän taivaan alla Port Louisiin St. Mauritiussaarella. Saari tunturineen, kasvullisuuksineen, viljelysmaineen ja huviloineen oli kuin ilmestys kohonnut sinisestä peilikirkkaasta merestä.
Vene, joka lähestyi, jo ennenkuin se laski laivasiltaan, sisälsi terveyslautakunnan jäsenen ja pitkän, keltaisen, kaljupään tohtorin, kultakaiteiset silmälasit päässä, joka teki kaikenlaisia kysymyksiä, tirkisti ruhviin, katsoi kajuttaan ja vihdoin viimein vaati nähdäkseen apteekkilaatikkoa, jonka hän nuuski ja tutki läpeensä. Hän pisti pikkusormensa pään jokaiseen purkkiin ja askiin, maistoi sisällystä, purki ja pani takaisin, tutki ja puisteli päätään ja oli äärettömän huolellinen.
"Voitte hirttää minut, joll'ei hän pistänyt yhtä kääröä taskuunsa tuolla apteekilaatikolla!" sanoi steewartti hänen jälkeensä laskuportaille. — "Hän näytti itse keltakuumeelta!"
"Jumala auttakoon meitä pois tästä loukosta!" — huokasi Lind; tämä tavaton vastaanottaminen ei häntä miellyttänyt.
Ankkurivitjat täytyi velvollisuuden mukaisimmasti malajilaisten sukeltajain lukota kiinni tavattoman paksuihin vitjoihin sataman pohjassa. Laki kielsi luottamasta omaan ankkuriin. Täällä oli juuri tuuliaispäiden aika, joka usein sattuu säännöllisesti joka kolmas tai neljäs vuosi, kuolettavaisten kuumeruttojen seuraamana, joita kosteus synnyttää.
Keskellä lounaisten vuosituulien terveellistä ilmavirtaa on St. Mauritiuksella ollut mitä suloisin ilma-ala, kunnes voitonhimoinen asioimisinto hakkautti alas saaren kaunistuksen, nuo tiheät metsät mustaapuuta ja muita kalliita puulajeja sekä paljastivat maan, niin että se muuttui vaarallisten nevakuumeiden kodiksi.