He olivat purkaneet lastinsa mitä ihanimmalla ilmalla ja lastasivat nyt sisään sokeria ja mustaapuuta Hampuriin.
Eräänä aamupäivänä lastatessaan sokeria näkivät he ikkunoita ja niiden verhoja kaikkialla kaupungissa suljettavan ja satamassa äkkiä laskettavan kiireesti alas laivain purjeita.
Ilma oli käynyt yhä raskaammaksi ja tukahuttavammaksi päivemmällä, oli melkein kuin painostus olisi vaikuttanut aina meren pohjaan, jossa kalat veltosti ja laiskasti uivat vitjam yli. Ilmapuntari oli alennut nollaan.
Kaikkialla kuului: "cyklon, cyklon!"
Laivalla pantiin kaikki kuntoon tuuliaispään vastaanottamiseksi, luukut pantiin kiinni, märssy- ja praamitangot otettiin alas.
Ja nyt se tuli, mustana kuin yö! — jymisten ja jylisten.
Ilmanpainon edestä kallistui Alert kyljelleen melkein luukkuja myöten; joka silmänräpäys näytti siltä kuin mastot murtuisivat. Parin kolmen tunnin ajan taisteli jokainen laiva perikadostaan.
Seurauksena sadekuuroista, joita nyt tuli toinen toisensa perästä, oli että kuume kaupungissa eneni surmaavaksi rutoksi, ja ennenkuin lastaus oli lopussa, oli Alert'in matruuseja viisi ja laivapoika hospitaalissa. Muutamia päiviä myöhemmin oli neljä heistä vainaana.
Eräänä päivänä makasi Lind'kin tuuliteltassa kannella ja potki ja hyppi — käyttääksemme hänen omia leikillisiä sanojaan — kuin kuttaperkka pallo; ja leposijalla alhaalla taas kolme sairastunutta.
Kapteeni tahtoi heitä lähettää sairashuoneesen; — piti käydä kaikki säntilleen, niin pääsi kaikesta edesvastauksesta. Hän oli epätoivossaan; hänellä oli laivapaperit kaikki järjestyksessä matkalle, vaan ei enää laivaväkeä, joiden kanssa olisi lähtenyt.