Rejer oli saanut nähdä kylliksi hospitaalia, — sinne ei niiden pitänyt saada viedä ensimmäistä perämiestä, niin kauan kuin hänen päänsä oli pystyssä! … se olisi ollut suoraan ruumisarkkuun. — Pois vaan täältä toiseen ilmanalaan! — oli hospitaalinlääkäri sanonut.
Kiinanpulveri oli ainoa lääke. Vaan apteekissa ei sitä enää ollut saatavana alle kahdenkymmenenkertaisen hintansa! Tavarasta oli puute — tai korottivat voitonhimoiset sen hinnan. Alert'in apteekkilaatikosta näytti se kokonaan hävinneen, ja nyt huomattiin pitkän keltaisen miehen siirtäneen se omaan taskuunsa satamassa. Oli ruttoaika, ja silloin piti laivoja tuuman takein ryöstää!
Rejer oli maalla kaikkine pundineen, jotka sai kokoon, ja sai siten kymmenellä punnalla yhtä suuren annoksen kiinapulveria, kuin hän muutoin olisi voinut saada viidellä killingillä! — näin varustautui hän ankaraan otteluun kapteenin kanssa ystävänsä maalleviennistä.
Hänen ei kuitenkaan tarvinnut kestää sitä. Kun hän tuli laivalle, makasi kapteeni väristen houreissaan. Ankarain kuumepuuskain vuorotellessa halusi hän päästä purjehtimaan, — täällä makaaminen merkitsi kuolemaa!
Rejer ei ollut monta kertaa kulkenut edestakaisin, ennenkuin hän oli selvillä siitä, mitä hänen piti tekemän: — tuoda vielä tänä iltana sairaat hospitaalista ja sitten yöllä lähteä matkalle!
Vielä yksi miehistä sairaaksi! — Heitä oli nyt vaan neljä työhön kykenevää jäljellä kuustoistamiehisestä väestöstä, vaan muutamain hindulaisten rantakasakkain avulla, joille maksettiin hyvin, kävi se päinsä.
Rejer oli itse hospitaalissa ja sai kapteenin nimessä luvan sairaiden jättämiseen kantajille. Sitten saivat he pimeässä muutamia purjeita auki, lappoivat ankkurivitjat laivaan ja läksivät hiljaa liikkeelle.
XI.
Ystävyys ja rakkaus.
He häilyivät avaralla, äärettömällä valtamerellä, hospitaali kannen alla!… Kuumejanoa ja kurjuutta! — ja tuskin raikasta ilmanhenkäystä polttavassa kuumuudessa!