"Oo, aina tapahtuu muutoksia, joka vuosi… Vanha ämmä, joka istuu kadunkulmassa, näkee kyllä, kuka tulee ja kuka lähtee!"
"Kuinka kanunamiehellä jaksetaan?"
"Jumala meitä varjelkoon! ei totta vieköön siellä ole harvinaista… Hän saa vähän masentaa ylpeyttään, sitten kuin on saanut niin monta suuta täytettäväkseen… Niinkuin me kaikki saamme päästyämme jonkun matkaa maailmassa, Juhl!"
"Mitä te siinä latelette, matami Wahl? — Onko kanunamies sairas tai — ehkä kuollut?"
"Niin, te ette varmaankaan ole kuullutkaan siitä, kun olette ollut poissa! Vaan hyvä ja arvossa pidetty mies hän oli ja itse järjestys kaikissa veistämön asioissa… Se täytyy sanoa hänen haudallaan! — Ei, vanha haubitsari ei enää nilkuta veistämölle eikä sieltä pois … ei illistä enää minua eikä vasuihin, niinkuin hän teki ollessaan hyvällä tuulella! — se merkitsee samaa kuin: kyllä hän muistaa Anna Ludvigsenin: vaan nyt on tanssi muuttunut, kun hän kulkee puujalalla ja minä istun tässä!… Kyllä kai! köyhä raukka istuu tässä ja näkee yhden toisensa perästä lähtevän maailmasta!… Ajatukset käyvät usein raskaiksi, Juhl! vanhalla ämmällä yksinään maailmassa!" — Hän pyyhki silmiään.
… "Vaan viimeisen edellisenä päivänä elokuuta piti hänen astua Luojansa eteen. Niin se oli! Luuvalo löi päähän, ja silloin ei auttanut potkia tutkainta vastaan — pois täytyi mennä hänen kaikilta turvattomilta suilta … ja jättää puujalkansa perinnöksi! Talo ei tottatosiaan ole suurenarvoinen… Ja siitä päivin on tytär ottanut liinavaatteiden pesua upseereilta, näetkös! Pojat käyvät koulussa, huomaan ma… Vaan onkin siinä nyt ero entisen ja nykyisen välillä hänessä! Haubitsari oli korkeassa arvossa pidetty esivaltaan kuuluva mies kaupungissa, sekä ulkona kadulla että muualla, missä silmää tarvittiin, ja minne päin viirit kääntyivät haubitsarin katolla, niin ajattelivat melkein kaikki silloin Stavärnissä"…
Hän ei kuunnellut enää häntä.
"Hyvästi, matami Wahl!" — sanoi hän äkkiä, ja matami näki hänen lähtevän katua alas samaa tietä, kuin tullutkin oli.
Taas poikkesi hän kanunamiehen taloa kohti, ja nyt läksi hän suoraan taloon. Maksoi mitä maksoi, mutta hän ei tahtonut palata laivaan näkemättä Saaraa ja hankkimatta itselleen tietoa siitä, kuinka hänen asiansa olivat.
Pihalla näki hän pari nuoraa vavahtelevan ja liikkuvan ja puuvajasta loisti lyhty.