"Sitten minä ehkä opetan teille uutta. Minä teen sen näin!"
Hänellä oli kuitenkin täysi työ saada kylliksi pikaisesti kuivat vaatteet vasuun; tahtoi käydä vähän nurinpuolisesti.
Levolliseksi kävi hän vasta sitten, kuin Rejer alkoi puhua kuulleensa heidän saaneen surua taloonsa ja sentähden poikenneensa tänne heti, kun oli tullut maalle.
Neiti ei tahtonut antaa hänen kantaa vasua eikä hän taas puolestaan luopua oikeudestaan kantaa sylillistä puita kyökkiin hänelle.
"Eihän teillä nyt ole muuta kuin lapset avuksenne, neiti Rördam! hakkaisin kernaasti puita teille joka päivä!"
"Oi kiitos — minä voin ottaa apua niin paljon kuin tahdon … minulla on varoja!" — laski hän leikkiä, torjuen tarjousta.
Kyökissä otti hän huiskan ja alkoi puhellessaan ripotella vettä vaatteille.
"Tiedän sen, neiti Rördam. Vaan jolla ei ole mitään tekemistä, tulee lopulta rammaksi käsistään… Tiedättehän, kun on vaan oma itsensä murehdittavana"…
"Te voitte sanoa niin; vaan minä, Juhl!" — hän herkesi käyttämästä huiskaa ja kääntyi vakaana häneen, ja nyt vasta hän näytti kopealta! — "minulla on neljä lasta tuolla sisällä murehdittavana!" — Hän nyökäytti päätään tupaan päin, josta kuului leikkiä ja hälinää.
Rejer tunsi hyvin, että tämä merkitsi ystävällistä hylkäämistä; — tuntui kuin laivan kansi olisi vajonnut hänen allaan.