Rejer ohjaa Hammernäs'iä kohti.
Oltiin palausmatkalla Danzig'ista Bergen'iin, kolme tai neljä viikkoa myöhemmin. Rejer käveli tikku suussa ja hänen päässään vyöryi kaikenlaisia tulevaisuuden tuumia … johonkin antautumisesta!
Lind oli Danzig'ista alkaen saanut jälleen huolettoman, iloisen luonteensa.
"Kuules Juhl!" — sanoi hän äkkiä, keskeyttäen säveleen, jota hän oli viheltänyt, — "luulen pääseväni joutumasta naimiseen ja tulemasta sidotuksi mieheksi!… Tämä oli kolmas kerta, kuin minä läksin kosimaan, ja kun ei se nyt viimeksi käynyt päinsä siellä kotona, niin on Hans Lind patentti! … patentti!" … — kertoi hän ja löi piipunvarrella reiteensä.
"Vai niin! — Vaan minäpä luulen sen sijaan tulleeni sidotuksi!… Tämä oli ensi kerta kuin minä kosin."
"Kas — vaan! No niin!" hän pyörähti vimmoissaan ympäri.
"Muuten," — tarttui hän ilkkuen uudestaan puheesen — "on se kaikissa tapauksissa toinen kerta, kuin sinä hyökkäät kosimaan! Ensimmäiselle lahjoitit sinä hopeavitjat, muistatko? — vaan hän oli valitettavasti ennestään kihloissa — tohtori Fredriksen'in kanssa."
Lind kävi aivan tummanpunaiseksi kasvoiltaan ja läksi ihan kokkapenkereille.
"Vähätpä tuosta, Juhl!" — sanoi hän äkkiä, palattuaan sieltä — "olen tässä ollut tanssituulella ilosta, ett'en tullut naineeksi mieheksi ja muuta semmoista, johon minä en kelpaa; ja sitten saat sinä minut taas hulluksi… Ota sinä hänet poikani! — sinussa on hyvää ankkuripohjaa!" — He istuivat hytin penkillä kummallakin groggilasinsa edessään heille kummallekin hauskan, vaikka eri tavalla, tapauksen johdosta.
Kaukana tuulen alla lounaassa näkivät he laivanpartaan yli Arkonan majakan Rygen'illä.