"Joll'ei se ole Rejer, niin saatte ajaa minut suoraan Opdalin-vyöryn alle!" huudahti hän vilkkaalla tavallaan.
Päät kääntyivät vähän ylt'ympäri ja naamat ikäänkuin venyivät; mutta ei voitu huomata hämmästyksen vivahdustakaan, ennenkuin heille Rejer'in selityksen ja suutari Jon huudahduksen kautta oli täysin selvinnyt, että ilmoitus oli ihan luotettava. Silloin kuului heidän noustessaan seisaalleen ja hänen kätellessään heitä: "Eikös vaan Rejer!… Eihän muuta!… Juhle-poika!"
Vaan Rejer huomasi paitse noita niukkoja sanoja vielä vavahduksia siellä ja täällä heidän kasvoillaan. Oli ikäänkuin he nuhdellen olisivat sanoneet: — juuri kuin me matkustamme, tulet siitä!
Rejer kysyi heiltä, kuinka he olivat tulleet ajatelleeksi Amerikaa?
"Hallavuosia, veroja ja työläs tulla toimeen!"
… "Ja kun seutu sitten tuli vieraihin käsiin," lisäsi joku vaimo kimakalla äänellä.
… "Ja sitten oli se niin, että ihmiset päästyään sillin makuun," — tuumaili Jo — "alkoivat Aa-vuonossa arvella itsekukin. Ja sitten saimme kuulla Amerikasta… Muutamat tuumivat, että jos vaan soutaisi pitkin rantaa koko matkan, pääsisi se perille, vaan siten kävisi eväs niukaksi!… Ja sitten tuli asiamies vuonoon ja selitti matkan pitävän tapahtua laivalla"…
Nyt alkoi pakina ja kyseleminen, joten Rejer sai selon melkein kaikista seutua koskevista asioista … äitinsä viimeisistä ajoista … Hammernäs'istä … "Laukista," joka oli ammuttu! matami Juhl ei suostunut lähettämään sitä Haarstad'iin niinkuin nimismies tahtoi.
Puheleminen tapahtui omituisessa surun murtamassa mielentilassa ja Aa-vuonon talonpojan tavattomalla avosydämmisyydellä, — melkein niinkuin kuoleman edellä…!
Heidän siinä puhellessaan ja istuessaan välikannella myöhään kesäyöhön saattoi välistä syntyä niin pitkiä ja raskaita väliaikoja, että he kuulivat laineiden loiskuvan laivan kupeesen.