"Kaunis ilma! sitä sinä tulet aina kotiin sanomaan, Rejer!"
"Niin, mitäs muuta, onko sinulla ehkä jotakin sanottavaa kaunista ilmaa vastaan?"
"Ei, vaan Rejer, kerran tästäkin täytyy tulla loppu! — kerran täytyy meidän kuitenkin ruveta asettumaan pohjoiseen, luullakseni!"
"Huomaathan, että kuta suuremman pääoman voin sillinpyyntiin panna, sitä paremmin se käy!"
"Sillä tavalla voit sinä pitkittää tuomiopäivään! — Ja niin kauniisti kuin sinä olet puhunut minulle kaikesta siitä, mitä sinä aiot tehdä Aa-vuonossa, Rejer! … ja sitten!" — hän heitti päätään taaksepäin kopealla tavallaan, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa, että hän näin puhalsi tuuleen kaikki kauniit sanat!
Hän alkoi kävellä edestakaisin: "Hispanjaanko taas … nyt kun minä luulin sinun jo lopettaneesi? — En minä luullut noin huonosti sinun pysyvän sanassasi, Rejer!"
"Etkö sitten ymmärrä, että raha on rahaa! … että se on ruutia, jolla aion ampua!"
"Nyt on sinulla yksitoistasataa taaleria, Rejer! — Ja tälle talolle saamme ostajia, niin että sinä siitä saat vähintään kaksisataa lisäksi… No niin! jos tahdot asua täällä, on toinen asia; minä näen sen mielelläni suurten poikien tähden. — Vaan silloin annamme me sillit ja kaiken sen, josta olet lörpötellyt, olla rauhassa!… Ja sinä tulet tänne kotiin neljäksitoista päiväksi kahdesti vuodessa, — siitä tulee parahiksi kuukaus vuodeksi! eli kolmessakymmenessä vuodessa kolmekymmentä kuukautta… Sillä tavalla elämme koko elämässämme noin puolikolmatta vuotta yhdessä!… Näin emme kyllästy toisiimme!" — hän meni pois ja pani pojan kehtoon; vaan hänen pikainen tapansa ja kiukustunut näkönsä sanoi kyllä, mitä hänen mielessään liikkui!
"Voit ottaa sen, miten tahdot, Saara! mutta mitä olen sanonut, se pysyy, — kuin seinä!… Ensi vuonna me muutamme!"
"Kuules Rejer!" — sanoi hän pitkäveteisesti ja katsoi ylös kehdosta, jonka yli hän oli kumarruksissaan, — "minä voisin antaa sinun saada tahtosi tapahtumaan pojan suhteen ja nimittää hänetkin joksikin Janiksi… Kun me vaan heti pääsisimme muuttamaan pohjoiseen!"