Ajatukset liikkuivat hämäröinä ja raskaina Rejer'issä. Odottamaton raja oli pantu voimakkaalle elämälle!… Kykeneviä miehiä ryhtymään työhön minun jälkeeni, sekä Jan että Jan Conrad! — Ja Saara, — eikö hän enää tapaa minua laivasillalla?… Tuli aikaisemmin loppu kuin olisin tahtonutkaan! — meni kuin häätanssi minulta siitä päivin kuin sain hänet… Hän kohotti lounastaan saadakseen ilmaa.
Hänen koko elämänsä oli yht'äkkiä kuin peili hänen edessään!
Heillä oli nyt kohisevat salakarit molemmilla puolillaan…
Äkkiä loisti terävästi ja suoraan kokan edessä.
"Ei, tässä käy kuin isälleni, kun hän seisoi kirkonmäellä Aa-vuonossa ja saarnasi silliä vastaan — ei se auta mitään, Anders!"
Seuraavassa silmänräpäyksessä törmäsivät he karia vasten. Ilma selkeni… Hyrskylaineet lakasivat heidän ylitsensä!
* * * * *
Niiden monen laivanhylkysirpaleen ja pyöräpuun seassa, jotka tämän helmikuun yön perästä kuljeskelivat salakarien välisissä, olivat ehkä karia vasten törmänneen jahdinkin jäännökset. Vaan täysin varmaksi tuli onnettomuus vasta sitten, kuin nimilauta viikkoa myöhemmin löytyi muutaman peninkulman päästä etelästä.
Jan tuli tällä raskaalla surusanomalla ja koetti niin varovasti kuin mahdollista valmistaa äitiään ottamaan sitä vastaan. Vaan hän tarttui heti poikansa käsivarteen eikä tämä koskaan ole unhottava sitä katsetta, jonka äiti häneen loi … oli kuin hän olisi voinut katsoa hänen lävitsensä niinkuin lastu.
"Kerro, kerro poikani!… Minä en ymmärrä, mitä sinä sanot; vaan minä muistan joka sanan! … kerro tarkoin — kaikki!"