Rejer piti vapisevalla kädellä punasta sadantaalerin seteliä lyhdyn valossa … kauppapalvelija kutsui kaksi tynnörintekijää todistajaksi … hän tunsi jo olevansa huonommalla puolella, ja vetäytyi syrjään.
Rejerin silmissä mustui maailma; — hän antoi pois viimeisen sadantaalerin setelinsä! — mutta se rohkasi hänen mieltään, että oli ollut niin monta näkijää, ja hän kuuli sillinperkkaaja-naisen kummastuneena huutavan:
"Rahakkaampaa miestä en ole vielä nähnyt!"
"Konkurssintekijä! … konkurssintekijä!" matki Rejer pilkallisesti itsekseen, kulkiessaan pimeässä edestakaisin — "Konkurssintekijä!"… Hän pani kymmenentaalerin setelin, viimeisen, mikä hänellä oli, takaisin sinne, missä sadantaalerin oli ollut ja meni sitä tehdessään lyhdyn valoon; — eihän haitannut, jos ihmiset uskoivat siellä olevan useampia sadantaalerin seteliä, mistä ensimmäinen oli lähtenyt!… Ja joll'ei hän ollutkaan rahakas, tulisi hän kuitenkin näyttämään heille, että hän pian pääsee siksi! — hän keikisti niskaansa kuin jalopeura…
Huuto ja äkkiä syntynyt hälinä naisten kesken sanoi, että viimeinen panos purjevenheesen milloinkin oli saatettu tielle ja päiväntyö lopussa. Ihmiset riensivät joukoissa sillalta ylös ja läksivät kulkemaan pitkin rantaa nuottahuoneelle, mistä valoa tuikki. Kahvihuone oli siellä.
Rejer seurasi nopeasti muita… Ja hänen sydämmensä alkoi läkähdellä; sillä Stiina kulki yksinään hänen edellään. Tunto siitä, että tytön kanssa oli häpeällisesti menetelty, paisui hänessä… Häntä luulivat kaikki saavansa loukata, köyhä ja puoleton kun olikin sekä pakoitettu ansaitsemaan leipänsä! — — Ei ketään puollustajaa… Olipa yksi!
Seuraavassa silmänräpäyksessä seisoi hän hänen vieressään niin yht'äkkiä, että hän säikähtäneenä vilkasi häneen. Hänen kasvoillaan näkyi vielä jäljet äskeisestä mielenliikutuksesta ja itkusta… Miten erinomaisen kaunis hän oli! "Stii … Stiina!" — lausui hän — "Kas tuossa … tuossa! — ota vitjat!…. Niin, niin — — kuuletkos — ota nyt vaan! — Elä ole pahoillasi! Minä olen ajatellut sinua koko ajan sitten viimeisenkin — keskellä sillinpyyntiä … vaan sitä, ett'en saanut otetuksi jäähyväisiä sinulta! ja sitten sitä, olisitko sinä täällä kalastusasemalla?… Saat uskoa minun olleen peloissani sinun poissaolostasi! — Sinun kaltaisesi ei ole kukaan muu … ei kukaan muu nainen! — sinun kaltaistasi ei ole maailmassa! Minä tuntisin sinut, ei niin pitkää matkaa, vartalostasi!… Ja niin keveästi kuin sinä käyt — ihan niin kuin tanssisit!…
"Minä olen Rejer Jansen Juhl, näetkös. Jan Juhl Aa-vuonossa, hän oli minun isäni, hän! Uskotkos, Hammernäs'in perillinen — sitä minä olen, näetkös! — voi saada kenet tahtoo koko seudulla… Vaan jos olen lähtenyt sillinpyyntiin vastoin vanhaa tapaa, niinkuin haluni piti, niin on Rejer Juhlissa miestä ottamaan minkälaisen haluaa, vaikka koko seutu huutasi kurkkunsa halki! Vähät siitä, jos kutsuvatkin sinua Mustaksi Stiinaksi ja tataarittareksi! — Tehkööt vaan niin … se ei merkitse mitään! — ei hituistakaan! — jos vaan tahdot seurata minua Hammernäs'iin!… Sillä muutoin en huoli vähintäkään enää tuosta kaikesta … ilman sinutta on nyt ikävä kaikkialla!"
Naisen silmät olivat auenneet ja hän katsoi niillä häneen; — koko hänen niveletön ruumiinsa teki torjuvan liikkeen!
"Sitä ei kukaan saa sanoa minusta, Juhl! Fredriksenille, että olen antanut teille aihetta tähän! — en teille, kauppapalvelijalle enkä alaperämiehelle! — kun Fredriksen pääsee kuritushuoneesta takasin. Hän istuu ainoastaan yhdestä puukon haavasta siellä kuritushuoneessa! Mutta hän on minun rakkaani Jumalan edessä ja kunniani kautta!… Hän joutui kuritushuoneesen kahdeksi vuodeksi, sillä puukonisku tuli ilmi, ja on palvellut aikansa syksyllä."