Muutamia vuosia vielä samalla tavalla, ja ne samaset saaret, luodot ja karit purjehdusväylällä, jotka nyt olivat siellä hajallaan toisistaan huoneineen, puutarhoineen, viljelyksineen ja uudisrakennuksineen täynnä iloista tulevaisuuden toivoa ja toimintaa, seisoisivat siellä yhtä autioina, kolkkoina ja alastomina kuin ennen sillin tuloakin, — ainoastaan vanha vesilintujen kirkuminen ympärillään.
Vielä muutamia semmoisia vuosia, ja ne säästöpankit, isonnetut huoneet, parempi järjestys, laajennettu maanviljelys, jotka olivat hyvän ajan synnyttämiä, paremmat koulut ja suurempi valo, joka oli tunkeutunut näihin ahtaisin seutuihin — kaikki menisi entiselleen, kuolisi ja sammuisi ja vanhat taitamattomuuden, ennakkoluulojen ja liikauskoisuuden hämähäkinverkot laskisivat harmaan verhonsa kaiken yli!
Tässä oli pelattu enemmästä kuin rahasta, enemmästä kuin ihmishengistä — jos meri olisikin vaatinut niitä suuressa määrin — tässä oli kysymyksessä itse ihmisten uskallus, heidän uskonsa tulevaisuuteen, ja nyt jäätyi se sydämmen pohjaan asti!…
Jokaiseen taloon, jokaiseen kotiin — mökkiläiselle ja talolaiselle oli meren arpanappula kolmannen kerran lähettänyt päätelmänsä! — kuoppasilmäisen köyhyyden, sairauden ja kylmän hädän!
Oli pelattu ja menetetty!
* * * * *
"Rejer Juhl! hoi — hoi hoi — hoi!…"
Oltiin Skudesnäs'in satamassa; — hänen ystävänsä alaperämies seisoi "Resolut'illa" ja huusi häntä. Rejer oli jo nähnyt sen viheriäksi maalatun, likaisen prikin seisovan pakkapuotien luona, niinkuin näytti, vielä puolilleen lastattuna suolalla.
"Mitä sinä täällä teet?" — kysyi hän Rejer'iltä saatuaan hänet lähemmäksi. — "Hopeahelaisena? — Sinullahan oli hyvä kalansaalis…. Kuules, poikaseni! — Elä vaan antau suola-asioihin, sillä sillit on tuuli vienyt! — Oo, odotas vähän, meillä on kohta päivällislepo!"
Alaperämies Lind oli tavattoman kaunis velikulta, pitkä, soreavartaloinen, mustasilmä ja mustatukka.