"Täällä olisi silavaa ja herneitä keittiössä!" — sanoi hän Rejer'in tultua laivalle — "tarvitset varmaan jotakin itseäsi lämmittääksesi!"
Rejer'istä tuntui kuin olisi jo pitkiä aikoja kulunut siitä kuin hänellä oli ollut semmoinen ateria, kuin hän nyt söi keittiössä alaperämiehen kanssa.
"Talonpoikaistavat … talonpoikaislaivuri … talonpoikaislaiva! … vaan heti pääsenkin tästä!" mutisi perämies. — "Koiranelämää tämä kalastaminen…
"No niin Rejer Juhl! … eipä sillä, ett'ei se minusta olisi ollut hiiden hyvää. Elämää ja liikettä sitä täytyy olla… Eteenpäin, eteenpäin, vaikka missä olisi! … vaan hiukan järkeä täytyy kuitenkin olla, muuten joudut naimiseen tuossa paikassa, poikaseni! — ja silloin on loppu hauskuudesta. — Hän — sillinperkkaajatar — musta Stiina, kertoi kaikkityyni samana iltana minulle … hänellä riippui veitsensä sinun kauniissa vitjoissasi… Vaan olitko silloin aivan laapihullu? — mies, jolla on puoli taloa ja on semmoista sukua kuin sinä! — hyökkää suinpäin ja kosii! — — No niin, nyt sinä varmaankin lähdet koettamaan onneasi Bergen'issä? Minä matkustan myöskin sinne, ja sentähden huusinkin sinua."
Rejer sysäsi hernevadin keskemmälle pöytää.
Perämies silmäili häntä!
"Ethän vaan yhä liene niin laapihullu, että vielä kuljet rakkauden houreissa ja suret? Siihen löytyy ainoastaan yksi lääke: — rakastua uuteen… Kuinka vanha olet?"
"Kohta yhdeksäntoista."
"Niin, kun minä neljä viisi vuotta sitten olin sinun ikäisesi, kävi minun samoin!"
"Ei — eh" — nauroi Rejer mahtavasti. "Sen painajaisen sousin minä jo maalle samana yönä! Ei — eh … mutta" — hän mietti totisena, uskoisiko hän aikeensa perämiehelle, hänessä oli jotakin niin hyväntahtoista, hän oli niin perinpohjin kelvollinen ja luotettava olento!"