"Sinä näytät, kuin olisit jossakin pulassa, vaan et tahdo tulla esille sillä… Etkö ole saanut selville, mitä tekisit kaikilla rahoillasi?"
Rejer otti esille lompakkonsa, jossa oli keltainen kymmentaalerin seteli:
"Kas tässä kaikki, mitä minulla on!"
"Eipä niinkään vähän, totta vieköön! Parahiksi kymmenen taaleria enemmän kuin minulla, — sillä kurja palkka tällä silliprikillä tuottaa tuskin sen vertaa, että voisi olla maalla kahtena iltana viikossa… Otinkin sen vaan sentähden, ett'en joutuisi tuuliajolle sillä aikaa, kuin 'Alert' on Bergen'issä korjattavana… Kallis kaupunki, joka perinpohjin vetää lokaan miehen! Viisainta, että pötkii tiehensä, ajattelin, ennenkuin on paljaalla mäellä! — — Vai niin, sinulla on kymmenen taaleria, Juhl! — Ethän vaan aikone hurvitella niitä täällä Skudesnäs'in satamassa… Täällä ei ole niin mitään!"
"En … minä … minä," — alkoi hän äkkiä, "minä en tiedä, mitä rupeaisin toimittamaan täällä maailmassa … minä menen Bergen'iin, tullakseni joksikin, yhdentekevä miksi! — Minä tahdon pois kotoa" — lisäsi hän matalalla äänellä ja katsoi alas lattiaan, — "tila Aa-vuonossa on mennyt käsistäni!"
"Vai — niin?… Vai — niin!" — tuumaili perämies hieman ällistyneenä ja siirsihe tietämättään peremmäksi penkille. — "Vai on se käynyt sillä tavalla… Niin" — lisäsi hän ja karkasi seisalleen — "minä olisin uskaltanut panna pääni pantiksi, että jotakin semmoista piili sinun tuuheatukkaisessa kallossasi Juhl! … ja tuo pilviin pyrkivä nenä! — sinä karkaat tietysti kotoa… Hm!" — hän koetti viheltää ja polkea tahtia keittiön lattiaan, vaan heitti sen sikseen tilanahtauden tähden, jossa hänen täytyi olla kumarruksissaan — "karkaat — luonnollisesti! Niin, näetkös, Juhl, samoin tein minä Reaalikoulusta… No niin, mitä aiot sitten tehdä?"
"Päästä vaan matkalle!"
"Myömään ryyniä ja rusinoita?"
Rejer oli vaiti. Kysymys oli tuntunut ivalliselta. "Mennä tiskiä vasten?" — Perämies nyökäytti päätään, — "ennen sitten riippua raakapuussa, poikaseni! — se on jotakin ihan toista… Mitä?"… Hän pisti molemmat peukalonsa liiviensä kainaloreikiin ja huojutti tukevaa, kaunista vartaloansa… "Merelle — me — merelle! luonnollisesti poikaseni!…"
Tämä neuvo miellytti Rejer'iä mitä enimmän, — puhumattakaan siitä, että hän isoni omissa silmissään; hän oli kauan ihaillut merimiehen vapaata merimiesryhtiä, hänen iloista esiintymistään ja liikkeitään sekä hänen reipasta ja köykäistä käytöstään. Hän mörisi jotakin kulkussansa, joka kuitenkaan ei vielä merkinnyt myönnytystä eikä kieltoa.