Pitkin laaksoa kuului nyt huokaus, kumiseva kuin tyhjän tynnyrin suusta:
"Toden totta me kadotimme paljon, — isä Juhl, niin!"
Jan oli Juhl'ien suurta sukua. Yksi perheen jäsenistä, merimies, oli saavuttanut rikkautensa Hollannissa ja Bataviassa, oli puolitoista vuosisataa sitten tahi vielä kauemminkin, ostanut itselleen Aa-vuonossa useampia taloja — melkeinpä kokonaisen tiluksen. Ja ihmeellistä on miten monta pitkää, vahvaa, laihaa Juhl'ia kovilla, säännöllisillä kasvoilla ja vaaleilla hiuksilla sekä heille vastakohtaisia solakoita, kauniita, vaaleatukkaisia naisia sitten sai nähdä seudun muuten niin tummien ja lyhytkasvuisten asukkaitten seassa.
Sitten oli perhe yhä enemmän lisääntynyt ja levinnyt, kunnes se vihdoinkin oli jälleen hävinnyt nimettömän rahvaan sekaan, — tahi niinkuin ne Juhl'it, jotka ainakin viimevuosisadalta saakka olivat asuneet Hammernäs'issä, olivat tunnetut yksinkertaisuudestaan ja jäykkämielisyydestään.
Isä Juhl, niin, — — siellä seisoi vielä tuo pitkä, harmaa, yksikerroksinen rakennus, jonka katonharja oli vanhuudesta jo aivan vajonnut, jonka pienistä lyijyruutuisista reunimmaisista ikkunoista oli näkö-ala kaalimaahan päin; ja molemmin puolin porstuan ovea oli uudet, vasta pannut, vähän suuremmat, valkoisiksi kitatut ikkunat. Kauempana, viheriäisellä nurmella levittelivät muutamat sitkeät, hienot koivunrungot latvojaan tuulessa.
Mutta muuten oli koko kasvullisuus niin koukkuista ja pientä, koukkuiset lepät molemmin puolin puroja alhaalla tuntureilla, koukkuiset koivut, jotka kasvoivat kyyristyneinä tuulisilla mäillä. Rakennusten alapuolella, joka osa ennen oli aiottu suureksi hedelmäpuutarhaksi, kasvoi nyt koukkuisia happoimia puita, pieniä viinamarjapensaita, huonoja karviaismarjoja, ja siellä oli jäännöksiä vanhoista huvihuoneista, joiden seiniä pitkin rehoitti humaloita ja nokkosia, joissa kanat munivat ja kaakottivat.
Mäellä kasvoi paksu monihaarainen honka, joka levitti koukkuisia oksiaan tuulessa ja sen juuren ympärillä oli vanha, pyöreä penkki… Siellä istui Jan Juhl tuntikausia polttaen tupakkaa ja katsellen veneitä, joilla purjehdittiin maakauppiaan luo vastapäätä olevalle taipaleelle ja sieltä taas takaisin.
Ja kansa tiesi, että hän istui siellä, tunsi heidät jokaisen, ja sai aina tietää millä kannalla heidän asiansa olivat. Ei saanut paljoa tapahtua ilman isä Juhl'in neuvoa ja mieltymystä!
Rakennus oli aivan entisellään; mutta mies, talon lukko, oli poissa. Ja asukkaat soutelivat ohitse ihmetellen ja odottaen, mitä nyt tapahtuisi.
Hautajaiset vietettiin hyvin komeasti, — ylt'ympäri vuonoa levisi aina huhu, kuin vaan joku Juhl haudattiin. Sen jälkeen oli kaikki taas niin hiljaista … ja talossa sekä alhaalla kylässä kerrottiin vaan, ett'ei Hammernäs'iä enää omistanut vanha Jan Rejersen, vaan nuori Rejer Jansen Juhl…