Täpösen täynnä laivoja oli tuo uhkea satama ja joukko luggeria ja selukkia latinalaisine purjeineen tuli tuoden kalaa, viinitynnöriä, kaaliksia, orangeja, pähkinöitä, munia ja kanoja, pinottuina vasuihin aina mastonnenihin asti.
"Täällä saat nähdä hispanjattaren!" sanoi steewartti kulkiessaan keittiön ohitse.
Rejer oli heti laivan laidalla, pari venettä latinalais-purjeissa ja muutamia häliseviä ihmisiä sisässä oli tarttunut laivan kupeesen. Toisessa oli vanha auringonpaahtama, kurttunaamainen, käheä-ääninen ämmä, jolla oli musta jouhimainen tukka, huuliparta ja melkein eläimenkynnet sormissa; hän tarjosi innokkaasti joitakin kaaliksia sekä vasua, jossa verkolla peitettyinä oli kaakottavia kanoja.
"Rumia ihmisiä!" — ajatteli Rejer! … vaan miten nämä venheet kolmikulmaisiksi leikattuine purjeineen kiitivät eteenpäin, vaikka oli niin tyyni, ett'ei tuntenut tuulenhengähdystäkään! Hän oli pitkin koko Hispanjan rannikkoa ottanut vaaria siitä.
Hänen kävellessään sunnuntain iltapäivänvahdissa iltasella — he olivat suoriutuneet tullitarkastuksesta ja kapteeni oli soutanut maalle, — tuli perämies hänen tykönsä:
"Kuules!" sanoi hän. — "Olet kuullut puhuttavan hispanjattarista. Niin, ne eivät ole kaikki semmoisia kuin tuo tarhapöllö selukkissa tänään!… Tahdon vaan antaa sinulle ystävällisen viittauksen siksi, että olet varoillasi täällä, kun tulemme laivasiltaan … niissä on kyllä semmoisia, jotka koettavat saada satimeensa merimiehiä! … pysy aisoissasi ja tee työtä — kernaimmin selin maahan, niin on luotettavinta… Tahdon vaan varoittaa sinua, ymmärräthän!" — Tämän sanottuaan katosi hän.
He olivat hinautuneet peremmälle satamaan, missä kalalasti purettiin pieniin aluksiin, jotka menivät Barcelonettaan, jota työtä kesti päivät päästään iltaan asti. Iltasella sai miehistö tavallisesti maalupaa kaksi ja kaksi erällään. Siellä kyllä oli merkillisyyksiä, sen kuuli niiden puheesta, jotka sieltä palasivat laivalle.
Näytti melkein kuin ei koskaan Rejerin vuoro tulisi saada maalupaa! Niillä parilla kertaa kuin hän koetti onneansa, sai hän kieltävän vastauksen. Kokin täytyi olla laivalla sanottiin.
"Ei edes pidetä steewartinkaan vertaisena!" jahkaili hän eräänä iltana kiukuissaan, kun vene lykättiin veteen laivalta, lyhdyt sytytettiin ylt'ympäri satamaan ja kaikki loivat värillisen leimunsa maalle. Hän seisattui kääntönuoran luona ja seurasi valoa aivan laivasillalle asti:
"Sen verran silmiä päässä luulin minä kuitenkin kapteenilla olevan, että hän olisi huomannut minun ei olevan tavallisia huijareitaan … ett'en minä ole mikään kaalinpää, joka on puhaltanut nointuostaan maasta! Hän tietää hyvin hyvästi, kenen poika minä olen!… Ei kukaan voi väittää näiden täällä houkuttelevan minua … minua vaan petkutetaan iltasella ja muita päästetään maihin!… Häpeällistä!" Hän löi lujasti köydenpäätä laivanlaitaan: — "Noin halpamaisesti käyttää hyväkseen sitä, että minä satunnaisesti olen joutunut hänen alammaisekseen! Nooh … minulle ei siitä ole mitään vahinkoa" — sanoi hän nöyrästi; — "he voivat olla varmat siitä, etten minäkään ole kohteliaampi heille!… Rejer Juhl ei päästä käsistään sitä köydenpäätä, josta hän on ruvennut vetämään. Ei — ei — sitä — hän … ei … tee!"…