"Näitkö sitä hienovyötäistä ja säihkösilmäistä, joka tanssi cachuchaa? — se oli toista kuin mitä Norjassa olet nähnyt! Semmoisia kastagnettiä, nastoja, joilla ne lyö tahtia, niin että tulta suitsuu … ja sielu käännäkse ruumiissa!… Ne ovat puusta, näetkös kovasta kiiltävästä puusta… Vaan tuommoinen mustasilmä panee tulta niihin, että ne helähtävät … helähtävät, poikaseni!" — hän vihelsi sävelen. — "Hm! — sinulla on vielä paljon nähtävää, Rejer! … ja hyvä on, ett'et tiedä mitään … minä tahtoisin kernaasti säästää sinua … vaan hiukan tietoa täytyy minun kuitenkin ajaa päähäsi, muuten et tietäisi olla varuillasi!"
Hän käveli hyräillen edestakaisin laivasillalla… "Vaan kuules nyt, poikani! Tiedänhän, että sinulla on koko joukko ymmärrystä kasattuna yläkertaasi… Sinä muistat hyvin, ett'et koskaan anna kenenkään tietää tunteneesi minut ennen laivalle tuloasi. Se olisi juuri oikea tapa tehdä itsensä koko laivaväen vihaamaksi… Ota ennen vastaan toria, niistä kyllä lopulta pääset! ja minä teen parastani, missä minun käy… Nyt toivon voimani asettaa niin, että steewartti ottaa puolet sinun toimestasi keittiössä."
"Kas niin, miehet siellä! — kiirehtikääpä hiukan askeleitanne!" — huusi hän kirvesmiehelle ja steewartille, jotka kovalla äänellä puhellen tulivat ylhäältä päin, samalla kuin vene laski laivasiltaan.
Epävarmassa lyhdynvalossa heitti laivat pitkiä mustia varjoja sataman perälle ja Mont-Juichin linna näytti synkältä jättiläishaamulta yön pimeässä heidän soutaessaan laivalle.
Suuria, kiiluvia tähtiä tuikki lukemattomien mastojen ja raakapuiden lävitse … ja Rejer istui muistellen taas häntä, joka oli tanssinut cachuchaa ja jota hän silloin ei ollenkaan ollut ymmärtänyt. Nyt näki hän taas hänet ajatuksissaan jokaisine liikkeineen … kuuli kastagnetit… Oi, miten hauska hänellä oli ollut maalla!…
"Hyvin soudettu!" kuului perämiehen huulilta, kun he laskivat laivan kupeesen.
* * * * *
He olivat laivasillassa ja lastasivat koko markkinavenheiden vilinä ympärillään aamuisin.
Siinä huudettiin, ärjyttiin ja meluttiin, ett'ei voinut kuulla omaa ääntään, ja he tarvitsivat ainoastaan kumartua laidan yli, päästäkseen kaikista rahoistaan. Samat venheet laskivat melkein samoille paikoille; Rejer alkoi jo tuntea ne.
Kun hän sumuisena aamuhetkenä seisoi ja nojasi laidan yli ja tunsi sen vanhan sarvipöllön, kaupustelijan, joka istui kaulaansa myöten kaaliksissaan ja huusi, näkyi tänään kansiteltan alla perempänä toinen näky.