Mitä se oli?
Levottomuus, juokseminen ja huuto ilmaisivat selvään, että jotain oli tapahtunut. Suutari Jo pilkisti renkituvasta, naskali kädessä ja lauta sylissä. Jörun vanhus katseli navetan ovesta; pari karjatyttöä, punaisissa, paikatuissa liivissään pilkisti keittiön porstuasta, ja nokisesta lautakatoksesta, mistä kuultiin vasarankalsketta, kurkisti seitsemän-kahdeksantoistavuotias, pitkä, hartiakas, vaaleatukkainen poika, katsellen sinne tänne ympärillensä. Hänen kasvonsa ja paljaat kätensä olivat nokiset pyssystä, jota hän par'aikaa korjaili ja puhdisti öljyllä.
Hän oli talon oma poika, joka näkyi selvästi hänen terävistä, säännöllisistä kasvonpiirteistään, pörröisistä hiuksistaan ja nenästä, joka syntyperäisellä ylpeydellä katseli ulos maailmaan; se näytti niinkuin Hammernäs'kin olevan niemi, jonka ohi kansa harvoin kulki pysähtymättä siellä; se niinkuin koko hänen kasvonsakin ilmasi jotain syntyperäistä, jaloa, arvokasta ja kysyväistä, tutkivaista.
Postivene oli juuri tullut näkyviin niemellä puitten yläpuolella. Kolme miestä oli soutamassa ja sillä oli kuusi airoa, jotka lepäsivät pitkin teljoja, sillä aikaa kuin keula pengasteli vaahdon läpi. Kokassa oli seiväs, johon oli kiinnitetty riepu tahi joku muu vaatepalanen viiriksi! Vene kulki vinosti postikonttooriin päin…
"Enteitä!… Silli-enteitä!" — huusi suutari, heittäen laudan käsistään ja juosten ulos villaröijyssään ja nahka-esi-liinoissaan. — "Näin aikaiseen! — ennen joulua… No, nyt tulee jokaiselle vuonolaiselle kiirettä!… Niin, nyt saa laskea nuottansa ja rihmansa ennenkuin ajattelikaan… Niin, nyt saavat karjatytöt olla mukana parsimassa verkkoja, niin paljon kuin he voivat, Jörun… Karjakin se saa mennä rannalle."
Ja sitten oli vene, jonka kokassa oli tuo kummallinen seiväs näinä viimeisinä kahtena päivänä herättänyt eloa ja liikettä kaikkialla ylt'ympäri vuonoa. Joka talosta ja torpasta tuli väkeä ulos, jääden katselemaan sitä, kädellä varjostaen silmiään.
Ei ollut epäilemistäkään… "Enteitä!"… "Silli-enteitä!"
"Seitsemän, kahdeksan peninkulmaa merelle, koillispuolella Udsire'ä oli joku laivuri nähnyt meren aivan viheriänä ja hän oli purjehtinut useimpien sillivuorien yli, ne kohosivat — koko ja puolen penikulman pituisina — toistensa yli, niinkuin hopeaseinät!…
"Stavangerista tullut laiva oli yöllä saanut hyökylaineen ylitsensä ja samalla tuli vene ja kajutta täyteen lihavaa, sileää suurta silliä.
"Illalla oli merenpinta sillistä aivan punertava, — koko taivas näytti punaiselta kuin tulenliekki!"