"Pidetään parempana hakata puita, olla herättäjänä ja tehdä yö päiväksi oudossa kaupungissa…"
"Joll'ette tarvitse minua, kanunamies Rördam! — niin hyvästi!" — ennättihe nyt Rejer nielaisten äkkiä viimeisen suupalan. Hän otti lakkinsa, nousi seisalleen ja oli jo tarttunut oven pyörään, kun kanunamies innokkaasti viittoi kädellään:
"Ei, ei, ei, harvinainen ystäväni! … harvinainen ystäväni! — niin ei ollut ajatukseni — ei ajatukseni! — Istu, istu, istu vaan puulle! Päinvastoin! — mitä tahdoinkaan sanoa, hm!… Se on hyvin hyvästi … siivosti; .. että nuori mies kuitenkin voipi ottaa perämiehen tutkintonsa! Voisihan tehdä jotakin kehnompaa kuin sen… Kas niin, istu nyt vaan puulle… Tee hyvin, nämä ovat hyviä rinkeliä…"
Rejer kiitti paljon
"Tarjoa sinä hänelle, Saara!"
Rejer oli yhä taipumaton … oli täysin ravittu!
"Oli jotakin, josta meidän piti puhua, harvinainen ystäväni!"
Ja nyt tuli Saara toinen kuppi höyryävää lämmintä kahvia kädessä. Kun hän sitten taas sysäsi rinkelilautasen hänen eteensä pöydälle, sanoi vanhus ystävällisesti:
— "Kas niin, ota nyt vaan … elä ujostele!"
Ujosteleko? — luulivatko ne sitä hänestä! — hän otti lautaselta … suuria, pulleita vehnärinkeliä…