Iltapäivällä tuli jouluvieraita ja Saaran tuttuja, joille tarittiin simaa ja kakkuja tarjottimella. Ne olivat sieviä, kauniita tyttöjä, tuntui Rejer'istä; vaan ne vetäytyivät aina nurkkaan, jossa ne kuiskivat ja supisivat, niin ett'ei hän, joka oli kiinnitetty kanunamiehen sivulle, oikein voinut päästä heitä näkemään. Hän piti kuitenkin heitä silmällä. Tarjottiin vähän väliä uudestaan jokaiselle, kun joku uusi vieras tuli — haubitsari ei ollut kitsas — ja niin täytyi heidän joka kerta tulla uudestaan sinne, missä tarjotin oli.
"Hm … hm!" — rykäsi kanunamies äkkiä ja tuuppasi Rejer'iä, — hän vilkasi puheleviin nuoriin tyttöihin…
"Ole valmis nyt!… Nyt kysytään, miten vanha merimies suoriutuu…"
"Isä!" — tuli Saara pöydän tykö; hän vältti sitä puolta, millä Rejer oli — "ne kuuluvat toisena uudenvuoden päivänä panevan toimeen tanssiaiset merimiesyhdistyksessä!"
"Tanssikaa niin paljon kuin jaksatte minusta nähden, — minulla on puujalka!"
Hän seisoi pöydän vieressä ja nojasi kädellään siihen eikä Rejer'in tarkka silmä voinut olla huomaamatta sen olevan kalvosimeen asti punasen joulupesusta. Se oli oikein pieni pyöreä, punanen työkäsi, — muutoin ei ollenkaan ruma.
… "Ne tulevat juuri ylipursimieheltä" — jatkoi tytär — "ja siellä oli sanottu, ett'eivät he pane nimeään sinne, ennenkuin tiedetään, panetko sinäkin nimesi listaan!"
"Minun aikoinani olivat miespuolet yksinään maksajia, naiset tulivat vapaasti!" — tokasi kanunamies.
"En tiedä, minkälaisia naiset lienevät olleet sinun aikoinasi, isä!"
Vanhus murisi.