"No, no, isä! — Tiedäthän, ett'en minä luvatta mene. Se maksaa sata markkaa."
"Jokaiselta! … jokaiselta!" — napisi kanunamies, … "kaksi markkaa minun puujalaltanikin! — Neljä … neljä markkaa!… Jos laskisin kaikki yhteen, mitä nyt viidenkymmenen vuoden kuluessa olen maksanut näistä iloista!"
Sen mukaan kuin Rejer oli kuullut Wallanista, ei hän epäillyt silmäräpäystäkään, ett'ei kanunamiehen puhe ollut totta; vaan — suurin osa lienee luettava ajoille ennen tytärtä.
Saara oli varmaankin odottanut toisenlaista vastausta isältään; sillä hän seisoi nyt vähän hämmillään ja katsoi välistä pöytään välistä häneen samalla kuin pahoittumisen puna kohosi hänen poskilleen.
"Voipihan kuitenkin välistä tuntea halua kokea jotakin muutakin kuin kyökissä rähkimistä … eikähän minulla ole puujalkaa, isä!" lausui hän.
"Jaa jaa, jaa jaa," — peräytyi kanunamies — "Minä en ymmärrä, miksi sinä ollenkaan tulet kysymään minulta, kun minun kuitenkin täytyy tanssia sinun pillisi mukaan."
"Me kaikki tahdomme niin kernaasti tanssia, ylikanunamies!" — hyökkäsivät nyt kaikki naiset hänen kimppuunsa, ja yksi heistä, laiha valkoverinen tuli, vähän punehtunein kasvoin, esille listoineen… "Jos kanunamies vaan kirjoittaa, niin saamme ylipursimiehen mukaan!"
Hän sai vihdoinkin siihen piirretyksi paksuilla kirjaimilla: "C. Rördam tyttärineen," ja riputti tupakanporoa päälle: — "Kas niin, harvinainen ystäväni, Juhl! nyt tulee tilaisuus merijätkälle pyörähdellä. Maksaa vaan kirjoittaa nimensä — niin, ja kaksi markkaa sitä paitse!" lisäsi hän kuivasti — "vaan siihen on nuorisolla aina varoja!"
Nuoret tytöt tirkistelivät uteliaasti Rejer'iä; he seisoivat pöydän ympärillä valmiina ottamaan listaa.
"Eihän meillä ole mitään semmoista kiirettä saada jokaista kirjoittamaan, isä! — Juhl'in pitää saada miettimisaikaa," — lausui Saara.