Hiukan sumuisilta ja häilyviltähän esineet näyttivätkin hänen ympärillään; vaan siitä huolimatta oli hän kuitenkin sangen tyyni, jott'ei kukaan huomaisi sitä hänestä!
Harmaatko vai siniset … sinisetkö vai harmaat? — ajatteli hän. — Jospa olisi niin, että hakkaisin puita siellä huomenaamuna, niin katsoisin heti sen seikan!…
… "Nyt olemme pitäneet laivaneuvottelun, Juhl!" — lausuttiin hänelle tulijaisiksi useammilla huulilla perätysten, — "äänestäneet sinunkin puolestasi… Laurvigiin menemme huomenna joka mies!… Rahaa meillä on… Ei kukaan tarvitse maksaa takaisin, ennenkuin ensi hyyrystä, Juhl!"
"Olkoon menneeksi!" — Hän ajatteli vielä, harmaatko vai siniset … sinisetkö vai harmaat.
Aamupuolella astuivat he sitten käsikädessä laulaen kuunvalossa Wallan'ille. Hän heräsi tavattomasta melusta, hälinästä ja monen äänen huudosta portin ulkopuolella.
IX.
Rejer'iä kärvennetään ystävyyden ahjossa.
"Mies saa kyllä hevosen mäen päälle, vaan ei juomaan!" — mutisi Rejer katkerasti, kun hän, Jumala tiesi, monettako kertaa lähetti ajatuksensa kotiin ja kirjoihinsa Laurvigistä… Siitä on vähän hyötyä istua täällä kilpailemassa!…
Työaika oli taas alkanut. Puolitoistaviikkoisten keskeytymättömien jouluilojen jälkeen sekä Laurvigissä että täällä — se oli ollut oikeata kumppalihutikkaa ja muuta hutikkaa myös! — piti nyt taas todenteolla ryhtyä työhön; vaan se kävi ainoastaan huokaillen ja haukotellen ja muissa ajatuksissa kirjan ääressä.
Yhtä ja toista juohtui uudestaan hänen mieleensä.