Hän tuumi todenteolle kirjoittaa perämies Lindille Sandesfordiin… Ei suinkaan millään tavalla velkoakseen häntä vaan ainoastaan kuullustellakseen, voisiko hän ilmoittaa mitään keinoa, jolla saisi hiukkasen hyyryä edeltäkäsin. Hän tahtoi antaa hänen tietää seikoista, jotka koskivat perämiestutkintoa.
Yhtä hyvähän oli kirjoittaa tänään kuin huomenna! — ja kirje läksi matkalle.
Sillä välin auttoi hän asioitaan ottamalla työtä Alert'illa joka nostettiin jäälle. Tämä kyllä esti häntä koko lailla lukemisesta, juuri nyt kuin oli kiirein aika: vaan pitihän perämies Lindin kirjeenkin pian tulla! Ja hän lohdutti itseään sillä, että oli niin hyvin perehtynyt ensi alkeihin.
Kanunamiehen vajassa seisoi hän aamuisin niin täsmälleen kuin lyömäkello.
Sitten joulun ei ollut niinkään helppo päästä Saaran pakinoille: hän ei koskaan tullut kutsumaan häntä vajasta kyökkiin; — jätti hänet aamiaisilla enimmäkseen isänsä huostaan, sillä aikaa kuin hän työskenteli huoneissa ja ulkona.
Tänään, kanuunamies oli lähtenyt laivanveistämölle, oli hänellä kuitenkin silitystä. Lauta oli tuolilla kyökin penkkiä vasten ja hän seisoi puoleksi selin Rejeriin ja silitteli. Pantuaan kahvin pöydälle hänen eteensä, alkoi hän taas innokkaasti tehdä työtään.
Rejer ei pitänyt kiirettä suurustelemisellaan, oli niin hauskaa katsella hänen työtään. Hän taputteli, silitteli ja pani lustuulleen kappaleen toisensa perästä; hän ei näyttänyt ollenkaan pitävän lukua Rejerin läsnäolosta…
Lopulta tuntui hänestä kuitenkin kuin olisi istuja viipynyt jo kylliksi kauan.
"Eihän teillä nyt varmaankaan ole monta tuntia päivässä menettää, Juhl! tutkintoonhan on tuskin viittä viikkoa enää!" — lausui hän vähän lempeämmästi kuin tavallisesti, antaakseen hänelle muistutuksen lähdöstä.
"Aina kylliksi aikaa sille, joka ymmärtää käyttää sitä!" — vastasi hän ylvästellen! hän ei pitänyt siitä, että häntä tuolla tavalla opastettiin ja jäi sentähden istumaan paikalleen.