Silitysrauta liikkui pitkäveteisesti höyryten edestakaisin. Hänen kasvoistaan voitiin huomata, että hän mietti jotakin:
"Mahtanee olla niin hyvä tuntea itsensä aina ylimäiseksi — silloinkin kuin on menettänyt hyyrynsä ja täytyy" — hän heitti silmäyksen vajaan.
Sehän oli äkkipikainen hyökkäys ihan ytimeen.
"Kuka sanoo minun tehneen niin?"
"Onko teillä se sitten hävittämättä?"
"Ei, se on varmaa, ett'ei minulla sitä ole!"
"Tahtoisin kernaasti nähdä teitä kolmen vuoden hyyry taskussa, kuinka korkealle te silloin nostaisitte nenänne."
No, hänellä on, totta vieköön, hyvä vainu, ajatteli Rejer.
… "On ihmisiä, jotka tulemat sitä kopeammiksi, mitä huonommalla kannalla asiat ovat, neitiseni!"
"Huonommalla kannallako? — täysikasvuinen mies, jolla on vaan pidettävänä huoli itsestään eikä tarvitse murehtia kestään muusta!" — huudahti hän.