Saara liikutti vakavasti ja painolla rautaa pitkin kauluksen laitaa:
"Kiitoksia hyvästä neuvostanne, Juhl! — Meri on epäluotettava perustus … eikä merimieskään parempi!… Olen nähnyt monen tulevan kotiin ja olevan suurena herrana talossa taskut tyhjänä!" — Hän katsoi hiukan terävästi Rejer'iin.
Tämä tiesi kyllä minkälaisia ajatuksia näillä sanoilla lausuttiin.
"Mitä te tiedätte minusta, ja kuinka minä olen hyyryni menettänyt, neiti? … vaan jos tahdotte tehdä minulle hyvän työn, jota en liioin luule! — niin pyytäkää isänne hankkimaan minulle vähän parempi kuin tämä kurjan tylsä lihakirves puita hakatakseni; minun täytyy iskeä sitä pölkkyyn kuin kapakalaa!"
Hän seisoi katsoen hiukan punastuneena Rejer'iin, kun tämä nuo sanat sanottuaan otti lakkinsa ja läksi tiehensä.
Kovin hävytöntä! — ajatteli Rejer — Mitä häntä minun hyyryni liikuttaa?…
… Hyvin suurellinen!… Hirmuisen suurellinen!… Niin, hänen pitäisi tulla Barceloonaan tai Malagaan katsomaan naisia siellä! — luulisinpa hänen painavan päänsä alas nähdessään, minkälaisilla silmillä ne katselevat mieheen… Vaan — Jumala ties, pitäisikö hän edes heitä minkäänarvoisina! — ja ehkä ne siellä pitäisivät häntä oikein kauniina tuuheine keltasenvivahtavine hiuksineen ja kopeine ryhtineen … oikeana gallioninkuvana!…
Seuraavana päivänä löysi hän kirveen kirkkaaksi tahottuna pölkystä.
Hän katseli sitä ja vaivasi hetkisen päätään sillä, miten se oli hänelle tehty; vaan vielä enemmän vaivasi hän päätään sillä, miksi hän oli sen tehnyt?… Mahtoiko se, olla siitä syystä, että neiti tahtoi kaikki hyväksi jälleen, vaiko sentähden, ett'ei hän tahtonut kuulla mitään moitetta Rejer'iltä!…
Lyötyään kirveen pölkkyyn ja mentyään aamiaiselle tapasi hän neiden hispanjattarena, eikä hänkään ollut vähemmän jäykkä. — Hän ei katsonut Rejer'iin melkein ollenkaan eikä ollut pitävinään lukua siitä tuliko hän vai läksi.