Poika oli jo huudoista ja vastarinnasta huolimatta joutunut aina ovelle asti, ennenkuin muut sen verran tulivat tajuihinsa, että tarttuivat poikaan kiinni estääkseen meritursasta vetämästä häntä ulos.
Mutta silloin syntyi ovensuussa kova ottelu; hiisi veti poikaa jaloista koko väen pidellessä häntä kiinni yläruumiista ja käsivarsista.
Tällä tavoin retuutettiin vaikeroivaa poikaa keskellä yötä edes takaisin puoliavoimessa ovessa; milloin hän oli enemmän kalastajaväen, milloin taas meritursaan vallassa.
Äkkiä hellitti hiisi otteensa, niin että miehet kellahtivat lattialle toistensa yli. Mutta silloin poika oli kuollut ja kaikki ymmärsivät, ettei se ollut häntä vähemmällä päästänyt.
Sinä talvena kuului aina keskiyön aikaan valitusta ranta-aitasta, eikä se lakannut, ennenkuin aitta muutettiin toiseen paikkaan. — —
Samoin kuin östlantilainen talonpoika monin seuduin katsoo parhaimman juoksijan omistamista kunniakseen, pitää myöskin ruijalainen korkeimpana kunnianansa nopeakulkuisen purjealuksen omistamista.
Mainio vene on siellä pohjoisessa yhtä kuuluisa kuin etelämpänä hyvä juoksija. Kumpaistakin ympäröi sille omituinen runollinen loisto, joka leviää laajalti täyttäen ihmisten mielet kaikenlaisilla taruilla ennenkuulumattomasta nopeudesta ja ihmeellisistä kilpailuista.
Tällaisen veneen oikeamuotoiseksi rakentaminen vaatii älyä, eikä sitä voi teoreettista tietä oppia. Kunkin erityisen veneen muoto riippuu näet rakentajansa erikoiskyvystä. Tässä käy kehnojen jäljennösten samalla tavalla kuin muuallakin elämässä: ne purjehtivat keskinkertaisesti.
Mitä ruijalaiselle on maksanut tällaisen venemallin lopullinen keksiminen, joka tekee hänet kykeneväksi pienessä veneessään melkeinpä lentämään eteenpäin meren mahtavia aaltoja pakoon, jotka vaahtopäisinä ajavat häntä takaa haudatakseen häntä kuohuihinsa, jos vain hänet saavuttavat — miten monta miespolvea hän on kärsinyt ja taistellut miettiessään ja korjaillessaan tätä mallia niin sanoaksemme kuolemanrangaistuksen uhalla joka kerran kun erehdys on tapahtunut — sanalla sanoen ruijalaisen aluksen historia siitä polvesta asti, joka kerran alotti taistelun pohjoista merta vastaan, tähän päivään asti — se on unohtunut tarina, joka voisi kertoa vaatimattoman työntekijän suurtöistä.
Muutamana tammikuun iltana vähää ennen kalaretkelle lähtöä kuulin minä erään meillä majailevaan suureen venekuntaan kuuluvan miehen kertoilevan. Hän oli innostunut kuunnellessaan Pieksu-Niilon tarinoita ja tahtoi vuorostaan näyttää, että hänenkin kotiseudullaan, Dönöllä Helgelannissa lähellä Ranen-vuonoa tiedettiin ihmeellisiä asioita ja että siellä oli yhtä hyviä veneitä kuin täälläkin.