Kertoja oli pieni liukaskielinen mies, joka koko ajan kertoillessaan huojutteli ruumistaan sekä muuttelihe penkillä paikasta toiseen.
Terävine nenineen ja pienine pyöreine, punertavine silmineen hän muistutti levotonta kalliolla istuvaa merilintua. Vähän väliä hän keskeytti kertomuksensa sukeltamalla ruoka vakkaansa ikäänkuin hän joka kerran olisi sieltä tuonut palasen tarinansa jatkoksi.
Kvalholmalla Helgelannissa asui köyhä kalastaja Eljas vaimoineen, jonka nimi oli Kaarina ja joka ennen oli palvellut Alstadhangin pappilassa.
He olivat rakentaneet itselleen sinne oman majan ja harjoittivat osuuskalastusta Lofotenissa.
Yksinäinen Kvalholma ei ollut vapaa kummituksista. Kun mies oli poissa, kuuli vaimo kaikenlaista kauheata melua ja kirkuntaa, joka varmaankaan ei hyvää ennustanut.
Joka vuosi syntyi heille lapsi, mutta he ahersivat molemmat ahkerasti. Kun seitsemän vuotta oli kulunut, oli tuvassa kuusi lasta, mutta samana syksynä oli mies myöskin saanut säästetyksi sen verran, että hän luuli voivansa hankkia itselleen oman kolmihankaisen veneen ja siitä lähtien harjoittaa omaa kalastusta.
Eräänä päivänä kun hän rautapiikkinen atrain kädessään kulki rantaa pitkin tätä asiaa miettien, hän eräälle kallionkielekkeelle jouduttuaan huomasi tavattoman ison hylkeen, joka makaili auringonpaisteessa aivan kallion takana ja varmaankin hämmästyi hänet nähdessään yhtä paljon kuin hän itsekin.
Eljas ei kuitenkaan kauan epäröinyt. Seisoessaan kallionkielekkeellä hän iski pitkän, raskaan atraimen suoraan sen selkään niskakuopan alapuolelle.
Mutta silloinpa se ponnahtikin pystyyn. Yhdellä iskulla se nousi pyrstölleen suoraan ilmaan venemaston korkeudelle ja katsoi veristävin silmin häneen niin vihaisesti ja myrkyllisesti, samalla irvistellen hänelle ja näyttäen hampaitaan, niin että Eljas oli kauhusta kadottaa järkensä. Sitte se äkkiä syöksyi mereen, niin että verinen vaahto harjana kuohui sen ympärillä.
Sen enempää ei Eljas sitä nähnyt; mutta sen lahden venevalkamaan, jonka rannalla hänen tupansa seisoi, kuljettivat aallot samana iltapäivänä atraimen, josta rautapiikki oli katkennut. Eljas ei kauan tätä asiaa muistellut. Samana syksynä hän osti kolmihankaisen veneensä, jolle hän jo kesällä oli rakentanut oman pienen venevajan.