XVI.
LAPINNIEMI.
Stuwitz oli suurella kateudella katsellut Martti Jansenin menestystä Lapinmutkassa — hän piti sitä ryöstönä itseltään ja häntä harmitti monta vertaa enemmän se, että juuri Martti Jansen oli anastanut paikan. Lapinmutka oli itsessään kallis aarre, ja siltä kulmalta tulevan kilpailun kautta kärsi hänen oma kauppansa melkoisesti.
Hän oli toimelias vihollinen ja Martti oli monesti saanut sitä kokea. Kun Stuwitz eräänä syksynä kuuli, että Martti Jansen oli kärsinyt tappiota jossakin kalakaupassa, riemuitsi hän suuresti. Puotipalvelijoille hän sanoi aina ennustaneensa sitä uudesta tulokkaasta, joka oli suuri vain sanoissa, ja samaa puheli hän myöskin kuullessaan, että Martti Jansen oli ottanut isonlaisen lainan Jackmannilta Storvaagenissa.
Stuwitzilla oli monivuotinen kauppayhteys tämän miehen kanssa ja jonkun ajan kuluttua hän poikkesi matkalla hänen luoksensa.
Martti Jansenin harmi ei ollut vähäinen, kun hän maksupäivän lähestyessä sai tietää Jackmannilta, että Stuwitz oli hänen saamamiehenään.
Velkakirja oli tehty niin, että velkasumma maksettaisiin vähin erin, mutta jos sellainen maksu kerrankin laiminlyötäisiin, voisi velkoja, kuten tavallisesti sellaisissa velkakirjoissa sanottiin, vaatia koko summan maksettavaksi. Martti tiesi varsin hyvin, että Stuwitz tulisi vastoin tavallisuutta tekemään sellaisen vaatimuksen, mutta hän tiesi myöskin, että häntä varten oli matkalla Bergeniin kalalla lastattu jaala ja niinmuodoin hänellä oli rahoja tiedossa. Sillä vaikka hän muuten ei olisikaan sitä tehnyt, tahtoi hän nyt lunastaa velkasitoumuksensa kokonaan.
Hän oli viime aikoina — kuten hänen isänsä huolekseen huomasi — ruvennut asioimisissaan liian rohkeaksi, ja sellainen toimi oli myös mainitun kalajaalan lähettäminen, sillä siihen hän oli pannut suuren osan omaisuuttaan. Silloin ei näet käytetty vielä vakuutusta. Mutta jos kaikki hyvin kävi, palkitsi voitto kieltämättä kaikki hänen edelliset tappionsa.
Janne Sakarinpoika oli juuri matkalla poikansa asioilla, kun hän kuuli, että jaala oli kärsinyt haaksirikon Alsterenin luona Nordvuonossa. Hän ymmärsi huolestuttavan asiaintilan ja matkusti oitis parempia tietoja saadakseen sinne, jonne tiedon onnettomuudesta edellisenä päivänä sanottiin tulleen. Siellä hän sai tietää, että sanomassa oli, paha kyllä, perää, ja että vain pieni osa lastia oli saatu pelastetuksi.
Isän mieli oli raskas, kun hän palasi kotiansa, sillä hän näki, että syy oli pojan. Mutta hän tahtoi kuitenkin itse tuoda sanoman; — parempi on, arveli hän, että sen tekee hänen oma isänsä kuin joku muu.