"Ellen?" tiedusti mulatti korviaan teroittaen.
"Ellet sinä pidä huolta siitä, että minä saan joka päivä ruoka-annoksesi. Nyt on vain viisi päivää jäljellä, ja minä olen nähnyt nälkää yhdeksän päivää sinun syödessäsi; sehän on oikeus ja kohtuus. Jos mr. Jenkins näkee sinun pistävän minulle ruokaa, niin tiedät joutuvasi rangaistavaksi. Sinun tulee siis olla varovainen ja itse pitää lautasta luukulla, joten hän luulee sinun syövän ihan minun nokkani alla."
Ehdot olivat kiusalliset. Mulatti ei vastannut, istui vain villavine päineen alakuloisessa ja mietteliäässä asennossa.
Mutta seuraavana päivänä hän asettui lautasineen leveästi luukulle, ja Salve otti armotta jok'ikisen murenan.
Hänelle oli tärkeätä pysyä voimissaan, sillä hän tiesi henkensä muutoin olevan menoteillä.
Kopista päästyään hän ei ollut lainkaan "kesyttynyt", vaan yhtä sotaisa kuin ennenkin. Sen hän osoitti verisessä ottelussa, jossa hän omasta aloitteestaan edusti Federigoa erästä amerikkalaista vastaan ja jossa brasilialainen olisi epäilemättä joutunut pahoin tappiolle.
Salve ei hänestä välittänyt. Hän piti miestä petollisena, juonikkaana ja tunnottomana, mutta auttoi häntä toveruuden vuoksi, sillä toveruudella on noiden hylkiöiden joukossa rikkomattomat lakinsa. Sitäpaitsi hän oli nyt tottunut toveriinsa.
Federigo oli hauska veikko, osasi jutella hieman mistä tahansa, ja hänellä oli varsinkin muutamia teorioja, joita Salve vahdissa ollessaan kuunteli mielelläänkin.
Federigo selitti mahdikkaasti, ettei ole olemassa mitään uskontoa eikä mitään jumalaa; sellaiset sadut kelpaavat vain hölmöille, joilla onkin joka maassa oma uskonsa, minkä turvissa älykkäät ja papit heitä puijaavat.
Hän kertoi asian yhteydessä useita tarinoita pappien Brasiliassa harjoittamista petoksista ja teki erään kerran varsin hupaista pilaa siitä, mitä heidän taakseen jäävän Tulimaan asukkaat uskoivat. Sanalla sanoen: hän asetti korkeimmalle väkevämmän oikeuden ja elämän tarkoitukseksi piasterit, naiset ja vapauden.