"Minä, näetkös, en unohda milloinkaan", virkkoi hän avomielisesti. "En milloinkaan!" lisäsi hän viiltävästi hetkisen kuluttua, silmissä hillityn vihan väike.
Molemmat norjalaiset olivat jälleen tulleet sisään, ja toinen, joka näytti hieman punaiselta ja kiihtyneeltä, lausui ihastuneita sanoja eräästä salissa tanssivasta tytöstä.
"Ei se mitään!" huudahti toinen torjuen. "Olisitpa nähnyt kauniin Elisabetin Amsterdamin 'Tähdessä!' Mutta hänenpä kanssaan et saakaan niin tanssia, poikaseni."
Nuo sanat herättivät Salvessa äkkiä mielenkiintoa. Hän istui jännittyneenä kuunnellen.
"Mikäpä siinä olisi esteenä?" kysyi toinen hieman ihmeissään.
"Ensinnäkään siellä ei tanssita ja toiseksi pitäisi siellä olla vähintään laivuri liehakoimassa, ymmärrätkö? Minä näin hänet viime kevännä 'Galathean' käydessä siellä, Hän jutteli kapteenin kanssa, @@ hän näet on norjalainen. Siinä on ylpeä tyttö, tukka kuin kultakruunu ja riki niin solakka, että sydäntä ahdistaa, kun joutuu hänen läheisyyteensä."
Salve painui mietteisiinsä ja kuunteli koko illan varsin hajamielisesti kumppaniansa.
Aavistus, että kysymyksessä saattoi olla Elisabet, oli iskenyt hänen mieleensä, ja hän ei päässyt siitä erilleen, vaikka ymmärrys hänelle sanoikin, että Elisabetin täytyi olla jo aikoja sitten naimisissa meriupseerin kanssa.
Salven mieli oli joutunut kuohuksiin, ja hänen teki nyt melkein hurjasti mielensä päästä Arendaliin saamaan asiasta selkoa.
Heidän lähtiessään oli Federigo humalassa, joten Salven täytyi saattaa lohdutonta ystäväänsä pimeässä pitkin kapeata patoa, jonka kummallakin puolella aaltoili meri. Federigo nojasi koko ajan hänen käsivarteensa.