Melkein hänen vierellään kulki eräs perhe: @@ hän tiesi varsin hyvin, keitä he olivat @@ vanhemmat, kaksi kaunista, valkoisiin puettua tytärtä, jotka nyt olivat täysikasvuiset, ja nuorempi veli, jota hän ei muistanut. He näyttivät uteliaina katselevan ulkomaalaista, tummapartaista, hienoihin vaatteisiin puettua merimiestä kultaisine kellonvitjoineen. Hän puolestaan asteli ajatellen, kuinka he karkaisivat hänen luotansa, ikäänkuin susi olisi syöksynyt heidän joukkoonsa, jos olisivat aavistaneet hänen arkisen elämänsä, edes puolisen päivää laivojen kansilla, missä hän oli ollut vuosikausia kotonansa. He eivät olisi sitä ymmärtäneet, jos siitä olisi heille kerrottu, ja itse kertomuskin olisi ollut liian likainen heidän kuultavakseen.
Hän kulki ihmisvirran mukana mielessään sellainen tunto, että kaikki hänen kauniin kotikylänsä talot seisoivat todistajina ja kysyivät, oliko "Star and Stripes" aluksen laivapeikolla lupa astua kirkkoon. Kirkon ovesta kulkiessaan hänen täytyi kaikin voimin hillitä itseänsä; sisäänastuminen tuntui hänestä pyhyydenloukkaukselta.
Hän istuutui takimmaiselle tuolille oven pieleen ja näki melkein kuin unessa toisten kulkevan ohitsensa. He näyttivät hänestä kaikki puhtaammilta olennoilta.
Urut pauhasivat, virsi soi, ja miehemme istui siinä pää käsien varaan painuneena, istui tuntojensa valtaamana ja salaten nyyhkytystään.
Niin hän istui melkein koko jumalanpalveluksen ajan kykenemättä mitään ajattelemaan. Sitten hänen oma elämänsä alkoi kohota hänen näkyviinsä, kuva kuvan, kohtaus kohtauksen jälkeen.
Lapsena ja poikasena hän oli käynyt kirkossa samoinkuin muutkin @@ mutta millaisena hän nyt palasikaan? Miehenä, joka oli elänyt rikoksissa ja jumalanpilkassa enemmän kuin koko seurakunta kykeni käsittämään ja joka oli sisimmässään voimaton siihen uskoon, jonka oli kerran omistanut.
Hänen silmissään näkyi vihdoin katkera, väkivaltainen välke, sillä hän ajatteli niitä, jotka olivat hänet siihen saattaneet: Elisabetia ja luutnanttia. Lähtiessään kirkosta hän tunsi syvää vihaa viimeksimainittua kohtaan.
Se mies, joka nyt kulki reippaasti ja jännittynein, uhmaavin ilmein katua alaspäin, ei ollut enää se, joka oli pari tuntia aikaisemmin hiljakseen vaeltanut samaa tietä.
Hänen katseensa osui sattumalta erääseen kirkosta palaavaan pariskuntaan, jonka hän tunsi kapteeni Beckiksi ja hänen puolisokseen. Tuntui siltä kuin tuo näky olisi saanut hänet vieläkin kapinallisemmaksi. Hän kiiruhti askeleitaan.
Nyt hän tahtoi ennen Sandvigeniin isänsä luo lähtöä saada selville, miten oli Elisabetin laita. Hän muisti varsin hyvin emäntänsä, piskuisen, kirpeän, kirkassilmäisen Gjersin muorin, ja tiesi hänen olevan täysin selvillä kaikista kaupungin uutisista, joita hän innokkaasti levitti.