Siihen aikaan päivästä ei muorin tuvassa ollut vieraita. Salve istui yksinään pöydän ääressä.
Muorin ryhtyessä asettamaan pöytään päivällistä ja levittäessä liinaa hänen eteensä hän kysyi, oliko kapteeni Beckin poika, meriupseeri, naimisissa.
"On, onpa kyllä", vastasi muori ihmetellen, että hän puhui norjankieltä, "siitä on nyt @@ odottakaahan @@ suunnilleen kolme vuotta."
Muori silmäili häntä tutkivasti. "Mutta kuka olettekaan te? Ettehän vain ole Salve Kristiansen, joka @@" Hän oli yht'äkkiä tuntenut miehen.
Muorin äänestä kuului, että Salve Kristiansenin nimi kaikui hieman epäilyttävältä, ja Salve päätteli siitä ihan oikein, että karkaaminen Riossa oli tehnyt hänet juorujen esineeksi. Hän täydensi ihan kuivasti muorin keskenjääneen kysymyksen:
"Joka karkasi Beckin laivasta Riossa @@ sama mies."
"Niin, en minä mitään kerro", kuiskasi muori salaperäisesti täynnä mielenkiintoa.
Vaikka Salve ei uskonutkaan Beckin enää tahtovan häntä ahdistella, oli tuo karkaamisjuttu sittenkin tärkeimpänä syynä siihen, että hän halusi pysyä tuntemattomana kotipaikallaan. Hän vastasi ivallisesti, eukon kumminkaan hänen ivaansa havaitsematta:
"Minä uskon sen teille, muori Gjers, koska tiedän teidät henkilöksi, joka ei milloinkaan mitään juorua!"
Salvesta näytti, kenties aiheettomasti, siltä, että muori jo kovin himoitsi päästä kertomaan uutista jollekin toiselle.