"Vai on luutnantti naimisissa", virkkoi Salve sitten melkein kuin itsekseen.
"Onpa kyllä @@ jo aikoja sitten. Häät vietettiin morsiamen vanhempain luona; he asuvat nyt Fredriksvärnissä."
"Elisabetin vanhemmathan olivat jo kuolleet", sanoi Salve hieman kärsimättömästi.
"Elisabetin? Hänenkö, joka tuli Beckien luo? Sehän on ihan toinen juttu", virkkoi muori erikoisin äänenpainoin. "Ei, luutnantti joutui naimisiin postimestari Forstbergin tyttären Marian kanssa. Toinen oli pelkkää lemmenleikkiä ja päättyi siihen, että tyttö rukan täytyi lähteä Hollantiin. Hänen kerrottiin saaneen siellä paikan."
"Tiedättekö tästä asiasta jotakin varmaa?" kysyi Salve tiukasti ja vakavasti, että eukkopahanen joutui hämilleen ja piti välttämättömänä puolustaa sanojansa:
"Kaikki tapahtui salaa, mutta poislähtö tuli ihan äkillinen. Asia on, ikävä kyllä, hyvinkin tunnettu; voipa sanoa, että se nyt on aikoja sitten sekä tunnettu että unohdettu."
"Mikä on tunnettu?" tiukkasi Salve harmistuneena. "Näittekö hänet, muori Gjers?"
"En nähnyt, en minä eikä kukaan muukaan. Beckit asuivat silloin koko syksyn yksinään maalla, ja senvuoksi oli vieläkin suurempi syy —"
"Niinpä ette te eivätkä muut, jotka juoruavat häneltä pois kunnian, tiedä asiasta mitään muuta kuin sen, mitä olette itse sepitelleet", virkkoi Salve tuimasti ja halveksien. Hänen teki vielä mieli puolustaa Elisabetia toisia vastaan, vaikka hän omassa sydämessään olikin hänet tuominnut ja tunsi itsensä ihan sairaaksi.
"Minä sattumalta tiedän, miten asianlaita on", valehteli hän katsoen muoria silmiin kylmästi ja terävästi, "ja" @@ hän hypähti seisaalleen ja iski nyrkkinsä ankarasti pöytään @@ "minä en syö palastakaan sellaisen juorukellon talossa! Ymmärrättekö, muoriseni?" Sitten hän kehoitti muoria perimään maksun, heitti pöydälle joitakin hopeakolikoita, juoksi yläkertaan ja alkoi kiskoa laivakirstuansa portaita alas.