Elisabet Rakleviltä ja keväällä Elisabet Kristiansen."
Kirjeen hän taittoi kokoon ja sai erään Garvloitin pojista kirjoittamaan kuoreen osoitteen, mutta vei varmuuden vuoksi itse sen postikonttoriin.
Kirje yllätti Salven eräänä kauniina päivänä. Hän arvasi, mistä se tuli ja empi sitä avata, koska pelkäsi siinä ilmenevän mielenmuutosta hänen lähettämänsä esityksen vuoksi @@ Salve muisti, miten Elisabet oli Amsterdamissa samanlaiseen asiaan suhtautunut.
Hän luki kirjeen tuntien ylenpalttista iloa, kuten ainakin henkilö, joka saa kirjallisen todistuksen hyvien toivelmainsa mahdollisuudesta. Hän piilotti paperin joka kerta huolellisesti lompakkoonsa ja oli pitkän aikaa aivan toinen mies.
Mutta päivien kuluessa paperin arvo alkoi yhä enemmän himmetä hänen silmissään. Se muuttui vähitellen pelkäksi elottomaksi liuskaksi, joka vakuutti, että Elisabet rakastaa häntä, mutta ei vakuuttanut, että hän on Elisabetin ensimmäinen ja syvimmän rakkauden esine @@ ja juuri sitä epäilys koski.
Oli hyvä, että tuli jäänlähtö ja työ jälleen häntä askarrutti @@ joutilaana ja ajatuksissaan kulkeminen ei ollut hänelle terveellistä. Niin hänen mielestään unohtui melkein kokonaan kaikki talviset kärsimykset. Hän odotti vain hartaasti sitä hetkeä, jolloin saisi jälleen nähdä Elisabetin ja jolloin Elisabet tulisi hänen vaimokseen.
21.
Salve oli saapunut Amsterdamiin häitä viettämään. Hänellä oli käytettävänään vain ne neljä päivää, joiden aikana priki otti lastia Pürmurendessä. Tahtoen säästää Garvloitien kustannuksia he olivat kumpikin vakaasti päättäneet, että heidät vihittäisiin samana päivänä, jolloin heidän piti lähteä Pürmurendeen.
Vihkiäispäivän aamupuolella Garvloitin talo esiintyi koko prameudessaan. Vanhoista, varallisuuden päiviltä säilyneistä kirstuista vedettiin esille juhlapukuja päivän kunniaksi.
Matami Garvloitilla oli yllään jäykkä, viheriä, kukkakoristeinen silkkihame, rinnalla tukevia koruja ja tukassa suurenmoinen kullattu kiinnitin, joka välkkyi otsalla kuin kappale kruunua.