Hän käsitti, ettei Salve tahtonut tulla alas, ja vaistomainen pelko sanoi hänelle, että mies nyt luovi synkeän uhman vallassa hänen ja lapsen kanssa @@ että tämä oli hänen tapansa vastata vaimolleen.
"Mitä minä olenkaan hänelle tehnyt?" huudahti hän kiivaasti ja peitti samassa kasvonsa pielukseen.
"Mitä minä olenkaan hänelle tehnyt?" toistui hänen mielessään, kunnes se ajatus, jota hän aina koetti välttää, kohosi tajuntaan täysin varmana ja vaikeana.
"Hän ei minua usko!" kuiskasi hän epätoivoisena. "Hän epäilee minua sittenkin!" Hän nojasi päänsä käsivarteensa, niinkuin hänen lapsensa olisi tehnyt lohduttomasti itkiessään; mutta hän ei voinut itkeä.
"Mitä hän uskoneekaan? Mitä ajatelleekaan?" kysymyksiä nousi hänen mieleensä, ja hän tuijotteli melkein kivettyneenä siihen mahdollisuuksien avaraan maailmaan, joka sulki piiriinsä kaikki miehen epäilykset. Hän ei nähnyt mitään rajaa, ainoastaan mustan epäluulojen syvänteen, johon Salven rakkaus oli hukkumassa.
Hän ei enää kuullut melua eikä ryskettä, ei enää välittänyt aluksen yhä yltyvästä keikunnasta eikä hyökyjen iskuista. Vaikka hänen täytyikin usein pidellä kiinni makuulavan laidasta, oli koko hänen sielunsa tarmon vallannut tuo ainoa, kauhea pelko.
Hänen uhmansa oli kokonaan kadonnut. Hän tunsi itsessään rohkeutta yhteen ainoaan asiaan: tekemään mitä tahansa säilyttääkseen hänen rakkautensa.
Hänen mielessään risteili joukko ajatuksia. Lopputuloksena oli kalpean masentumisen ilme.
Sitten hän omaksui nöyrästi kaiken syyn ja oli syvästi epätoivoissaan, koska oli häntä vastaan rikkonut @@ olihan hän itse tehnyt hänet sellaiseksi, ettei hän enää voinut täysin luottaa vaimoonsa. Ja nyt seurasi rangaistus. @@ Olihan hän nähnyt, kuinka Salve oli taistellut vastaan @@ kaikin voimin.
Siinä seistessään hän tunsi olevansa valmis minkälaiseen uhraukseen tahansa, valmis huokailematta kantamaan hänen taakkaansa halki elämän, sillä katkera katumus oli hänelle nyt kirkastanut, että Salve oli tullut sairaaksi, sielultaan sairaaksi hänen kevytmielisyytensä vuoksi. Vaisto johti kohta hänen mieleensä parhaan parannuskeinon. Salven piti nähdä, että hän, Elisabet, puolestaan järkkymättömästi luotti häneen, yhtä järkkymättömästi kuin nukkuva lapsonen.