Siten lujasti päätettyään hän meni Elisabetin luo, joka istui poika sylissään. Elisabet oli viime päivinä usein luonut häneen salaa huolestuneita silmäyksiä.
"Elisabet", virkkoi hän, "minä olen ajatellut, mihin ryhtyisin! Jos myymme kaikki, mitä minulla on Tönsbergissä, niin voin ostaa itselleni hyvän luotsivenheen, jääpä vielä hieman säästöäkin ensimmäisiä aikoja varten, kun aloittelen Merdössä. Sinun on tyytyminen siihen, että olet halvan miehen vaimo!"
"Kunhan hänen nimensä on Salve Kristiansen, olen iloinen", vastasi
Elisabet hilpeästi, "sitäpaitsi olen aina viihtynyt siellä hyvin."
"Me vuokraamme sieltä asunnon sinulle ja pojalle, kunnes ehdin saada asiat Tönsbergissä järjestykseen", virkkoi hän.
Elisabet kuunteli tuota hieman vastahakoisena, sillä hän oli ollut kovin iloinen ajatellessaan näkevänsä jälleen oman tupansa. Sitten he keskustelivat siitä, miten koko asia oli järjestettävä.
Astellessaan myöhemmin aluksen kannella Salve mutisi itsekseen:
"Hän on kyllin viisas osatakseen vastata niinkuin pitääkin!"
Elisabet olisi voinut vastata miten tahansa @@ Salve olisi joka tapauksessa aina epäillyt.
24.
Voimme vain muutamin piirtein kosketella heidän yhdyselämäänsä seuraavina kymmenenä vuotena, jotka he elivät Merdössä, aina siihen saakka, kun kertomuksemme alussa loimme silmäyksen heidän kotiinsa @@ Salve oli nyt neljänkymmenen ja Elisabet suunnilleen kolmenkymmenenkuuden @@ emmekä viivy kuvailemassa peitettyä haavaa, joka alinomaa kasvoi, kaiken ilahduttavan, toivorikkaan kasvun käydessä vuosi vuodelta niukemmaksi.