"Hän on kotona, täti", vastasi Salve. "Kuinka onkaan laita?"
"Kiitos vaan @@ kuten näet. Minä ajattelen usein, mitä siitä pojasta tulee; hän on hurjapäinen, mutta pohjaltaan hyvä, raukka!"
"Saatpa nähdä, että me saamme hänet mieheksi!" virkkoi Elisabet, joka oli seisonut Salven takana ja nyt astui lähemmäksi. "Mutta sinä et saa puhua niin paljon."
Tuo vaikutti Salveen kiusallisesti. Keskustelu oli johtunut juuri siihen, mikä oli aiheuttanut viime myrskyn kotona, ja Elisabet käsitteli sitä tuolla tavalla. Hänen ilmeensä jäykistyi.
"Sinä näytit yöllä kovin iloiselta, Elisabet! Kuka se eilen kävi luonasi juttelemassa?"
"Rouva Beck."
"Nuorempi?" jatkoi täti tiedusteluansa.
"Niin. Mutta sinä puhut liian paljon, täti!"
"Minä pelkään ihan samaa!" mietti Salve synkkänä. Mutta nähdessään Elisabetin viittaavan lähtemään, ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut, hän sentään hillitsi itsensä ja sanoi hieman teennäisesti:
"Te varmaan reipastutte muutamassa päivässä, täti, käyn sitten jälleen teitä katsomassa. Hyvästi siihen asti!" Hän lähti ulos hieman äkkinäisesti, ja hänen ilmeensä oli synkeä kuin ukkosilma.