Hän ei saanut ylpeydeltään lausutuksi, mitä ajatteli, mutta hänen teki mielensä sanoa lyhyesti ja katkerasti, että Elisabet luonnollisesti voi hänen puolestaan jäädä Arendaliin niin pitkäksi aikaa kuin halusi, ja lähteä sitten kohta kotiin.
Elisabet arvasi hänen ajatuksensa ja ehdätti sanomaan:
"Kuulehan, Salve, minun on tietenkin oltava täällä niin kauan kuin täti on sairaana!"
"Tietysti", vastasi Salve kuivasti, "sinullahan on täällä tuttaviakin!"
"Tarkoitatko rouva Beckiä? Hän on ollut hyvä minua kohtaan, ja minä pidän hänestä @@ hän on onnettomassa avioliitossa, raukka!"
Salve säpsähti. Elisabet näytti kokonaan unohtaneen, että oli olemassa eräitä loukkauskiviä. Siitäkö syystä, että hän nyt oli kotona tätinsä luona?
Salve silmäili vaimoansa kylmästi, ikäänkuin ei olisi oikein käsittänyt, mikä häntä vaivasi.
"Sinä tietenkin jäät niin pitkäksi aikaa kuin haluat", virkkoi hän valmistautuen lähtemään, mutta ei voinut olla katkerasti lisäämättä:
"Yksinäistä ja ikäväähän siellä onkin, kotona!"
"Etpä ole kovinkaan väärässä, Salve! Olen tuntenut itseni sangen yksinäiseksi jo monet vuodet. Sinä olet usein poissa kotoa, ja minä istun siellä aina yksinäni. Minä en ole nähnyt tätiäni kahteen vuoteen!"