Gjert olisi muuten säikähtänyt, mutta nyt hän oli kovin huolissaan äitinsä vuoksi, jonka puolella hän sisimmässä sydämessään ehdottomasti oli. Niinpä hän vastasi rohkeana kuin jalopeura:
"Isä, minä olen koko ajan aikonut kysyä, kuinka äiti voi. Eikö hän tule? Äiti parka!" Samassa poika purskahti itkuun, laski päänsä käsivarren varaan ja nyyhkytti.
"Äiti tulee kotiin, kunhan täti on toipunut", sanoi luotsi rauhoittaen ja lempeästi. Mutta kohta hän jälleen kiivastui:
"Mitä siinä vetistelet, Gjert? Voit lähteä hänen luoksensa milloin haluat @@ huomenna varhain aamulla. Nyt voit mennä sisään ja laittautua makuulle."
Gjert totteli.
Luotsi asteli kauan edestakaisin lattialla, ankaran mielenkuohun vallassa.
"Sen hän siis on saanut aikaan!" huudahti hän. "Hän tiesi, mitä teki ja miten uhkaili!"
Hän istuutui jälleen, kädet yhteen puristettuina, ja tuijotti lattiaan. Hän oli ankaran mielenkuohun vallassa.
"Mutta hän ei saa minua taipumaan!"
Kynttilä oli sammumassa. Hän sytytti uuden.