Puoliyö oli jo ohi. Hän seisoi hetkisen kynttilä kädessään ja meni sitten katsomaan Gjertiä.
Poika makasi äitinsä vuoteessa ja näytti itkeneen itsensä nukuksiin.
Luotsi seisoi siinä kauan. Hänen huulensa vavahtelivat ja kasvot muuttuivat melkein harmaiksi. Hän oli joutumassa kokonaan tuskan valtoihin.
Sitten hän lähti jälleen huoneesta ja istuutui entiseen paikkaan.
Aamulla Gjert näki isänsä täysissä pukimissa rahilla nukkumassa.
Hän oli ilmeisesti valvonut koko yön.
Se koski pojan sydämeen. Hänen tuli kovin sääli isäänsä.
Salve heräsi kohta senjälkeen ja silmäili poikaa, aluksi melkein hämmennyksissään. Sitten hän sanoi leppoisesti:
"Minä annoin sinulle, poikaseni, luvan lähteä Arendaliin äidin luo @@ hän kenties ikävöi nähdä sinua."
"Ellei äiti ole sairas, jään mieluummin tänne luoksesi, isä @@ kunnes itse lähdet. Onhan siellä Henrik."