"Vai jäät tänne?" Ääni kaikui hieman kumealta. "Minä tahdon sittenkin, että lähdet, Gjert!" virkkoi hän äkkiä tuimemmin, vastaväitteitä sietämättä. "Äiti ei ollut varustanut paljoakaan mukaansa. Saat ottaa mukaasi hänen pyhähameensa ja muuta, mitä tiedät hänen tarvitsevan. Voi kestää kauan, ennenkuin @@ ennenkuin täti toipuu."
Samassa hän lähti tuvasta.
Gjertin varustautuessa lähtemään hänen isänsä asetteli rannassa kuntoon pientä venhettä nostaen siihen airot.
Ennen lähtöä hän silitti pojan poskea, mutta virkkoi hieman katkerasti:
"Sano nyt terveisiä äidille ja kerro, että isä tulee keskiviikkona, kuten lupasi. Liiku nyt varovasti @@ minä en tahtonut sinun purjehtivan."
Hän seisoi kauan rannassa katsellen ulapalle päin soutavaa poikaa ja meni sitten viiritangon luo, missä käyskeli totuttuun tapaansa, kädet selän takana.
Levottomuus ajoi hänet kumminkin takaisin tupaan, missä hän pysytteli melkein koko päivän.
Harmistuminen oli nyt siinä määrin laimennut, että hän kykeni ajattelemaan selvemmin.
Hänen mieltään alkoi nyt lähinnä askarruttaa ihmettely: miten
Elisabet olikaan voinut muuttua @@ niin yht'äkkiä?
Eihän syynä voinut olla hänen lähtönsä yhteydessä sattunut kohtaus? Se ei ollut mitään uutta. Ei, syyn täytyi olla toisaalla. Se oli tapahtunut Arendalissa.