"No, kerrohan asia, Gjert! Minä näen, ettet kykene kauempaa pidättymään."
"Niin, äiti!" huudahti hän. "Isä sanoo, että minusta pitää tulla meriupseeri ja senvuoksi hän on ottanut minut pois koulusta ja vie minut ensi viikolla mukanaan Frederiksvärniin."
Henrikin suu avautui hiljalleen.
Elisabet, joka hämmensi puuroa, loi mieheensä melkein pelästyneen katseen:
"Mitä ajatteletkaan, Salve?"
"Eikö olisi sangen somaa, jos näkisit pojan kerran astuvan luoksesi tupaan kiiltävässä univormussa, Elisabet? Sinähän olet aina pitänyt siitä kuosista", lisäsi hän hieman leikkisästi. "Ja kun sinusta ei voinut upseeria tulla @@ eivät kerta kaikkiaan huoli ottaa naisväkeä sotalaivojemme miehistöön @@ eikä minustakaan ollut mihinkään sellaiseen, niin olen ajatellut, että annamme Gjertin koettaa."
"Oletko ihan tosissasi, Salve?" kysyi Elisabet silmäillen yhä jännittyneenä miestänsä. Luotsi nyökkäsi myöntävästi.
"No, jos isäsi niin tahtoo, niin @@ niin Jumala sinua siunatkoon, poikaseni!" virkkoi Elisabet silittäen Gjertin otsaa.
"Nytpä voit jälleen siirtää laiturisi tupaan, Henrik! Saat jutella Gjertin kanssa, jos hän vielä suvaitsee vastata sinunlaisellesi halvalle miehelle. Sanohan, tahdotko ruveta laivakapteeniksi ja ansaita yhtä paljon kuin kaksi tuollaista univormupukuista veitikkaa! Niin pääsisimme, äiti ja minä, teiltä rauhaan täällä keittiössä!"
Heidän kahden kesken jäätyään kysyi Elisabet: