Salve puolestaan oli ensimmäiset päivät kotiinpaluunsa jälkeen onnellinen mies.
Hän oli kosimispuuhissa, oli saanut kapteenilta sadanriksin setelin ja lisäksi oivallisen lupauksen ja kuuli kaikkien vertaistensa itseään ihailevan.
Aluksen tyhjentämiseen ja telakalle toimittamiseen kului koko viikko, joten hän sai odottamansa loman vasta lauantai-iltana.
Istuessaan perjantaina vahdissa laivanpartaan suojassa hän joutui odottamattaan kuuntelemaan alhaalta telakalta kuuluvaa keskustelua, joka sai hänen verensä kiehumaan.
Eräs kirvesmies kertoi siellä aamulla työhön saapuessaan vanhan Jakobin kuolemaa koskevia yksityisseikkoja, miten ukon pojantytär oli pelastanut "Junon" ja sitten lähtenyt kulkemaan jäätä myöten.
"Kerrotaan", jatkoi hän, "että kapteeni toimittaa ukon nyt maanantaina hautaan. Hän ottaa hoiviinsa tytönkin @@ niin, siitä on meriupseeri pitänyt huolen."
Yltyvä melu ja kalke hämmensi tässä kohden osan keskustelua.
"Siihen on oma syynsä, saat sen uskoa", kuului jälleen kaksimielisesti naureskeleva ja hieman matalampi ääni, "eipä hän suotta ole pitkin vuotta uupumatta käynyt Torungissa linnustamassa."
"Olisiko tyttö sellainen @@ lintu? Vanha Jakob ei ollut sitä lajia @@"
"Ei, eihän niin olla pitänyt; mutta ensi töikseen tyttö kumminkin tuli tänne. Ja nyt upseeri on jo saanut hänet kotiinsa @@ kuulin asian tytön tädiltä. Täti vanha ei ajatellut siinä mitään pahaa piilevän, kertoihan vain ihan vilpittömästi, että Elisabet lähtee Beckien luo palvelukseen."