"Kirsti muori", virkkoi Salve hiljaa, katse alas luotuna, "minä tulin tuomaan hänelle hamekangasta, jonka olin ostanut Bostonista, sain kuulla tuon kaiken enkä päässyt rauhoittumaan." @@ Sormuksista hän ei virkkanut mitään.
"Vai niin", sanoi vanhus hetken vaiettuaan ja tarkasteltuaan häntä puoliavoimien luomiensa lomitse, hieman lempeämmällä äänellä. "Vai olet tuonut hänelle hamekankaan? Ja juokset tänne kertomaan, että hänestä on tullut meriupseerin narttu!" aloitti hän jälleen kiukuissaan.
"Mutta hyvä Kirsti muori, enhän minä usko hitustakaan tuosta kaikesta!"
"Et sinä tänne juossut tuota sanomaan, poikaseni!"
"Minä vain jouduin päästä pyörälle, kuullessani hänestä kerrottavan sellaista."
"No @@ menehän! Anders saa koreasti vastata valheestaan, vaikka minun täytyisi mennä hänen tähtensä kylänvoutiin ja merioikeuteen asti!" Eukko olisi hyvinkin voinut uhata menevänsä kuuhun asti hänen tähtensä, mutta Salve käsitti merioikeuden hänelle merkitsevän verisintä oikeutta, minkä hän tiesi.
Avatessaan Salvelle ovea muori kysyi tutunomaisen vakavasti:
"Kuulehan, Salve! Onko sinun ja Elisabetin kesken ollut mitään sopimusta?"
Salve seisoi epäröiden, mitä hänen oikeastaan piti vastata tuohon odottamattoman tutunomaiseen tiedusteluun.
"En oikein tiedä, Kirsti muori; kerran, pari vuotta sitten, minä lahjoitin hänelle kenkäparin."