"No niin, pidä nyt huolta siitä, että pääset takaisin laivaan kenenkään huomaamatta, siinä neuvoni!" virkkoi muori haluamatta asiaan enempää syventyä ja nopeasti työntäen Salven menemään.
Sitten muori istui hetkisen tuolillaan kynttilä sylissään ja kokien tyynnyttää mieltänsä. Hän nyökytti miettivästi päätään kynttilän liekkiin tuijotellen. Hän oli täyteläinen, hieman kokoonpainunut, mutta muuten voimakkaalta näyttävä vanha muori, kasvot leveät, hyväntahtoiset, ohut harmaa tukka korvien taakse siveltynä.
"Salve on sievä, kelpo poika", puheli hän ääneen itsekseen ja makuulle laittautuessaan hän mutisi kaikkien katselmustensa päätökseksi:
"On sittenkin parasta, kun sanon sen Elisabetille, niin että hän tietää olla talossa varuillaan!"
Salve Kristiansen ei kumminkaan ollut seuraavana päivänä täysin tyytyväinen. Monien seikkojen nojalla hän aavisti meriupseerin joka tapauksessa olevan jonkinlaisen kilpakosijan ja tunsi itsensä liian araksi mennäkseen ilman muuta viemään hänelle hamekangasta ja sormusta. Surihan Elisabet sitäpaitsi parhaillaan isoisäänsä.
Illalla, kun kaikki pääsivät lomalle kotiinsa kolmeksi viikoksi, Salve lähti heti isänsä luo saadakseen kenties häneltä kysellyksi hieman enemmän kysymyksessäolevasta suhteesta, ja maanantaina he olivat kumpikin vanhan Jakobin hautajaisissa Tromön kirkkomaalla.
11.
Kaikki nämä tapahtumat olivat kohdanneet Elisabetia valtavan äkillisinä. Ne olivat hänestä melkein kuin hämyistä unta.
Hän käyskeli nyt mustiinpuettuna talossa, jonka huoneista hän oli
Torungissa ollessaan usein yrittänyt muodostaa itselleen mielikuvaa.
Kapteeni Beck oli toisissa naimisissa. Hänen vaimonsa oli tuonut mukanaan omaisuutta ja oli tarkalla komennollaan saattanut jälleen kuntoon talouden, joka Beckin leskenä ollessa oli joutunut liiaksikin laiminlyödyksi. Hän oli ankaran vaativainen eukko, käytökseltään varma ja kunnioitusta herättävä.